parajumpers damen canada goose pas cher canada goose solde canada goose pas cher canada goose pas cher canada goose pas cher

Sitruunaiset kuppikakut (raaka)

Sitruunainen kuppikakku (raaka) / Wellberries

Kun ensimmäisen kerran tein ihanaa sitruunajuustokakkua, en ajatellut että kakkuun voisi ikinä kyllästyä millään tavalla. Tämän jälkeen olen tehnyt kakkua moneen paikkaan: tuliasiksi, vanhempieni sunnuntailounaalle, jälkkäriksi ja muuten vain. Uuden lempikakkuni raikkaaseen makuun en ole kyllästynyt, mutta eilen, alkaessani tehdä kakkua ystäväni brunssille, huomasin kaipaavani vaihtelua. Kakun sijaan syntyikin söpöjä kuppikakkuja, ja täyte paljastui olevan erinomaista myös pursotettavaksi (missä edelleenkin tarvitsen hieman harjoitusta, kuten kuvista saattaa huomata, hah).

Kuppikakkuihin tarvitset vain enemmän pohjan taikinaa (mikä sopii erinomaisesti, pohja on niin ihanaa että voisin syödä sitä ilman täytettäkin), joten näiden raakakuppikakkujen resepti on yksinkertainen:

Tee kuten sitruunajuustokakku, mutta tuplaa pohjan määrä. 

Muotoile pohjasta haluamasi kokoisia pohjia kuppikakuille, pyöräytä ne kookoshiutaleissa ja paina täytteelle reilu kolo. Aloita pursottaminen kolosta, ja pursota sen jälkeen täytettä reilusti kuppikakun päälle. Koristele raastetulla luomusitruunan kuorella.

Yksinkertaista, eikö totta? Tällä kertaa uudet suhteet ja uusi muoto riittivät tekemään tästä herkusta kuin uuden, eikä kyllästymisestä ollut enää tietoakaan! Kuppikakut koostuvat pääasiassa pähkinöistä, taateleista, sekä parista ruokalusikallisesta hunajaa, joten kuuluvat tietenkin astetta terveellisemmän herkuttelun kategoriaan.

xxx

Sitruunainen kuppikakku (raaka) / Wellberries

 

Kuppikakkujen kookosöljy saatu yhteistyssä Cocovilta, mantelijauho Risentalta. 

 

4 kommenttia Sitruunaiset kuppikakut (raaka)

  1. Tiina
    13.4.2014 at 18:48 (3 vuotta sitten)

    Löysin blogisi (uudelleen muuton jälkeen) ja juuri sopivaan aikaan ennen pääsiäistä! 🙂 Aion tehdä sitruunajuustokakkua kavereilleni pyhien aikana. Ihanan simppelin oloinen ohje!

    Vastaa
    • tuuliaj
      13.4.2014 at 21:04 (3 vuotta sitten)

      Kiva että löysit uudelleen blogiin, Tiina! 🙂 Herkullisia raakakakkuhetkiä pääsiäiseen, toivottavasti sinäkin ihastut kakkuun!

      Vastaa
  2. Päivi
    14.8.2014 at 23:11 (3 vuotta sitten)

    Vein näitä, ja reseptin tietty, poikani puistotädeille kesäloman alkamisen kunniaksi. Olivat molemmat kovin tyytyväisiä maukkaaseen lahjaan. Kiitos hyvästä reseptistä!

    Vastaa
    • tuuliaj
      19.8.2014 at 15:28 (3 vuotta sitten)

      Jee, mahtavaa että puistotädit tykkäsivät! 🙂

      Vastaa

Jätä vastaus

200-125 300-115 200-105 200-310 640-911 300-075 300-320 300-360 642-998 QV_DEVELOPER_01 400-101 700-501 117-201 70-696 700-505 600-199