Puuroa koko päivä!

Puh ja huh, vihdoin pääsen rauhoittumaan näppikseni taakse ja kertomaan lisää uudesta kirjastamme, Puuron uudesta ajasta! Olemme viimeisen vuoden ajan ystäväni Myberryforest-Tiinan kanssa työstäneet puurorakkauttamme kirjaksi, ja mikä ihana projekti kirja onkaan ollut – puurokattilat ovat toden totta porisseet ruudun tällä puolella, hah! No, toki mukana on myös muita kuin keitettyjä puuroja: reseptejä on yli 50, ja herkkuja löytyy päivän ihan jokaiseen hetkeen – myös lounaalle tai päivälliselle!

Parhaimmillaan puuro on täyttävää, pehmeää ja lohduttavaa, mutta riippuen nauttimishetkestä, tulisi sen joskus olla myös piristävää, virkistävää ja raikasta. Ja joskus suolaistakin! Ja entäpä ne puuronjämät jääkaapissa? No niitä varten kirjassa on ihan oma osionsa, eli reseptejä leftover puurolle. Ei enää puurohävikkiä! Puuro on myös ihana jälkkärinä, ja kirjaan on puurojen lisäksi päässyt vanukas – sekä jogurttireseptejä – kaikki gluteenittomia, maidottomia sekä vegaanisiakin, hunajaa lukuun ottamatta.

Pääsimme muuten kertomaan Puuron uudesta ajasta myös Ylen Nostoon (haastattelun pääset kuuntelemaan täältä) sekä Huomenta Suomeenkin (tsekkaa haastattelu tästä – arvaa vaan, jännittikö! Olen pystynyt itse katsomaan haastattelun vasta sormieni lomasta, hah). ”Revittele kunnolla puurolla” ennätti jo Turun Aamuset-lehti kirjoittaa, ja olemme olleet superonnellisia kirjan kaikesta saamasta huomiosta!

Mutta jotta puuro-inspiraatio ei jäisi vain puheeksi, haluamme tietenkin jakaa muutamat reseptit kanssasi jo täällä blogiemme puolella – saanko esitellä, täältä tulee Puuropäivä! Aloitetaanpa puurontäyteinen ja herkullinen inspiraatiomatka puuropäivän pariin..

Puuropäivä alkaa tietenkin heti aamusta, ja vaikka kirjamme resepteistä useat sopivat aamuun, valitsimme juuri tämän puuropäivän startiksi aivan ihanan, pehmeän ja tietenkin täyttävän (ja ravitsevan!) mustikkatuorepuuron. Aamiainen sekoittaa kaurajogurtin yhteen kookoskerman, mustikoiden, chiasiementen sekä pehmeän mantelivoin kanssa. Ahh. Voisiko Puuropäivä enää paremmin alkaa?

Tämän samettisen mustikkatuorepuuron reseptin pääset nappaamaan itsellesi Tiinan blogista, jonne resepti ilmestyy illan aikana. Voin luvata, että kannatta käydä hakemassa resepti talteen! Katsokaa nyt tuota ihanaa kuvaa..


 

Ravitsevasta aamiaisesta riittää virtaa pitkälle päivään, mutta pian on tietenkin aika jatkaa herkuttelua! Puuropäivän suolaiseksi ateriaksi valkkasimme ihanan ja hieman yllättävänkin amaranttipuuron, joka tarjoillaan paahdettujen jeera-kikherneiden, siementen sekä lehtikaalin kanssa. Tässä suolaisessa puurossa yllättävät maut täydentävät toisiaan, ja lopputulos on maukas, täyttävä ja täynnä hyvää energiaa: vastustamaton yhdistelmä pehmeää ja rouskuvaa!

Amaranttipuuroa, paistettua lehtikaalia ja paahdettuja kikherneitä
2 dl amaranttia
reilu 5 dl vettä
suolaa
mustapippuria
kurkumaa

Lehtikaalilisäke:
n. 100g lehtikaalia
2 kynttä valkosipulia
1 pieni salottisipuli
neitsytkookosöljyä paistamiseen
suolaa

1 prk käyttövalmiita kikherneitä
kurpitsansiemeniä
jeeraa
öljyä
suolaa

1. Laita uuni lämpimään kohti 200 astetta.
2. Aloita valmistamalla kikherneet: huuhtele käyttövalmiit kikherneet huolella, ja kuivaa mahdollisimman hyvin talouspaperilla tai keittiöpyyhkeellä. Levitä kikherneet leivinpaperoidulle pellille, pirskota päälle reilusti öljyä sekä mausteet, sekoita hyvin. Paahda n. 15-20 minuutin ajan, tai kunnes kikherneet ovat rapeita ja herkullisia.
3. Valmista sillä välin puuro: keitä amarantti veden sekä mausteiden kanssa pehmeäksi, n. 20 minuutin ajan, välillä sekoitellen.
4. Puuron valmistuessa valmista lehtikaalilisäke: hienonna sipulit, ja revi lehtikaali pieniksi paloiksi. Freesaa sipuleita ensin hetki pannulla, ja lisää sitten mukaan lehtikaali pienissä erissä – kaali menee kasaan paistettaessa.
5. Tarjoile valmis puuro rapeiden kikherneiden ja paistetun valkosipuli-lehtikaalilisukkeen kanssa.


 

Kun maukas, rouskuvan pehmeä suolainen puuro on nautiskeltu, jatkuu matkamme pidemmälle puuropäivään! Kuten kerroinkin jo, taistelee Puuron uusi aika puurohävikkiä vastaan, ja antaa ohjeet miten puuronjämistä saa taiottua vaikka pieniä hedelmäpizzoja, vohveleita, pehmeitä sämpylöitä… Tai vaikka näitä kielen vieviä, sisältä suussa sulavan pehmeitä suklaahippukeksejä!

Puuropäivän jälkkäriosuudesta vastavat siis nämä Chocolate Chip-keksit, joihin kuin huomaamattasi upotat aamupuuron jämät kattilan pohjalta. Kekseissä maistuu pähkinävoi sekä täyteläinen suklaa – lupaan, että ihastut!

Herkullinen taisto puurohävikkiä vastaan alkakoon: reseptin näihin kekseihin voit käydä nappaamassa Tiinan blogista, klik klik (resepti päivittyy blogiin illan aikana).


 

Puuropäivän matka jatkuu vielä, ja seuraavaksi onkin aika esitellä puuro, joka on yllättävä, herkullinen ja kaikin puolin ihana: Salted caramel ja popcorn – puuro! Tämä puuro sopisi vaikka jälkkäriksikin, mutta miksei iltapalaksikin. Paukuttele hieman kevyesti suolattuja poppareita puuron päälle, ja voin taata, että perheen pienimmätkin ihastuvat tästä yllättävästä yhdistelmästä. Niin, ja se suolainen taatelikaramellikastike yhdistettynä kauran pehmeyteen.. Ehkä siitä ei edes tarvitse sanoa mitään!

Salted caramel & pop corn –puuro

2 dl kaurahiutaleita
2 dl kermaista kookosmaitoa
2 dl vettä
ripaus suolaa

Salted caramel – kastike:
8 pehmeää medjool-taatelia
2 rkl maapähkinävoita (sileää)
ripaus vaniljajauhetta
ripaus suolaa
0,75 dl valitsemaasi kasvimaitoa

poppareita, kevyesti suolattuna

1. Aloita valmistamalla popcornit neitsytkookosöljyssä poksauttelemalla. Mausta kevyesti suolalla.
2. Valmista puuro: sekoita kattilassa kaurahiutaleet, kookosmaito, vesi ja ripaus suolaa. Keittele n. 10 minuutin ajan välillä sekoitellen.
3. Puuron valmistuessa valmista salted caramel – kastike: poista taateleista kivet, ja lisää kaikkien muiden raaka-aineiden kanssa tehokkaaseen blenderiin. Sekoita tasaista.
4. Tarjoile pehmeä kookoskaurapuuro salted caramel-kastikkeen ja poppareiden kanssa.

 


Näiden kaikkien reseptien lisäksi mukana on tosiaan siemenjogurtteja, pähkinä- ja kauravanukkaita, kasviksia ja juureksia yhdisteleviä herkku- ja uunipuuroja, ja vaikka mitä muuta! Toivottavasti nautit pienestä matkasta kanssamme puuropäivän uumeniin: Puuron uusi aika on täällä – ja se on herkullinen!

On ihan huippua, jos lähdet kanssamme puuroretkelle! Jaathan tekemäsi herkut instagrammissa #puuronuusiaika, niin näemme ne! Kiitos, ja nyt – puurolle!

Terkuin Tuulia ja Tiina ♥

Kinuskineliöt eli gluteenittomat kikherneblondiet

Heippa ystävä, ja ihanaa uutta viikkoa!

Suklaata on nyt varmaan pääsiäisen jälkimainingeissa syöty enemmän kuin tarpeeksi (ainakin ruudun tällä puolella) ja pohdin, että nyt voisi tarjoilla jotain vähemmän suklaista tilanteen tasapainoittamiseksi. Brownies-herkut on kaikille tuttuja, mutta entäs blondiet, oletko kuullut niistä?

Jos pitäisi valita kummasta tykkään enemmän, olisi valinta vaikea – kumpikin on superherkullinen leivos, mutta blondie ehkä aavistuksen kevyempi makumaailmaltaan. Mutta ei todellakaan liian kevyt, vaan ihanan kinuskinen ja tahmainen. Sellainen, että näitä leivoksia voi ihan vahingossa vedellä muutaman ja silti tuntuu että tilaa riittäisi vielä yhdelle.. Sinua on varoitettu!

Nämä blondiet eivät ole mitä tahansa kinuskineliöitä, vaan kikherne-bataatti-lucumaneliöitä. Mikä sanahirviö: ymmärrät varmaan miksi kutsun näitä herkkuja ihan vaan kinuskineliöiksi! Kikherneistä taikinaan tulee rakennetta ja ravinteita, lucumajauhe vastaa herkkujen kinuskisuudesta (lucumahan on hedelmä, joka maistuu aavistuksen kinuskilta – kun se yhdistää nesteeseen tai öljyyn, kinuskin maku voimistuu!). Bataatit sen sijaan tekevät kinuskineliöistä aivan ihanan kosteita sekä tiiviitä – ah ja nam. Nämä ovat superhyviä. Ja täyttäviä: mieti nyt, herkutellessasi syöt siis kikherneitä ja bataattia. Tämähän on melkein kuin ateria, haha.

Makeus näihin gluteenittomiin ja vegaanisiin kinuskineliöihin tulee taateleista, sekä siitä lucumasta – sokeria ei lisätä mukaan edes vaahterasiirapin tai hunajan muodossa tällä kertaa.

Niin, ja tuo ihana kinuskikastike! Sehän syntyy superhelposti yhdistämällä lucumajauhetta neitsytkookosöljyyn, ja lisäämällä mukaan pikkuisen suolaa. Yksinkertaisen ihanaa. Kuin kinuskikastiketta mutta samalla ei lähelläkään.

Nyt päästänkin sinut sukeltamaan itse reseptin kimppuun – se on helppo ja kinuskineliöt valmistuvatkin vaivatta. Ja näitä syödessä ei muuten tule ensimmäisenä palkokasvit tai bataatti mieleen, lupaan!

Aurinkoa ja kinuskinmakuisia hetkiä,
tuulia

Kinuskineliöt eli kikherne-bataattiblondiet 

n. kuusi palaa

märät:
1 pkt käyttövalmiita kikherneitä
n. 200 g bataattia
20 kpl tuoreita medjool-taateleita
0,75 dl gheetä tai kookosöljyä sulatettuna
0,75 dl valitsemaasi kasvimaitoa

kuivat:
n. 0,5 tl aitoa vaniljaa
n. 0,5 tl suolaa
n. 0,5 tl kardemummaa
0,5 dl durrajauhoa (tai muuta valitsemaasi gluteenitonta jauhoa)
0,5 dl lucumajauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

Lucuma- eli kinuskikastike:
n. 0,5 dl neitsytkookosöljyä (sulatettuna)
n. 0,6 – 0,75 dl lucumajauhetta
ripaus suolaa

Lisäksi: kookoskermaa

1. Aseta uuni lämpiämään kohti 200 astetta.

2. Valmista bataattisose: kuori ja keitä / höyrytä bataattipalaset pehmeiksi. Huuhtele kylmällä vedellä. Huuhtele myös kikherneet huolella, ja lisää yhdessä bataattien kanssa tehokkaan blenderin pohjalle (myös tehokas sauvasekoitin käy). Irrottele taateleista kivet ja lisää nekin blenderiin yhdessä kasvimaidon sekä sulatetun gheen / öljyn kanssa. Sekoita kunnes taikinasta tulee tasaista.

3. Sekoita kuivat aineet huolellisesti yhteen ja lisää sitten märät niihin. Sekoita tasaiseksi.

4. Leivinpaperoi uunivuoka ja lusikoi taikina siihen. Paista uunin keskiosassa n. 40-45 minuutin ajan tai kunnes coctailtikkuun ei enää tartu taikinaa.

5. Anna herkun jäähtyä kunnolla (näin herkku pysyy parhaiten kasassa). Sen jäähtyessä (malttamattomimmat ovat saattaneet pukata sen pakkaseen jäähtymään..) valmista lucumakastike: sulata öljy vesihauteessa ja sekoita siihen lucumajauhetta kunnes koostumus on ihanaa.

6. Koristele kinuskineliöt kookoskermalla ja kastikkeella, ja nauti! Huomioithan että kookosöljyn sulamispisteen vuoksi lucumakastike kovettuu jääkaapissa – nautithan sen siis heti tai säilytä rasiassa missä se on helppo lämmittää uudelleen!


♥ Testasitko reseptiä? Tägää herkku instassa #wellberries, niin pääsen ihastelemaan sitä! Otathan tilini seurantaan, sieltä löydät lisää inspiraatiota ja kuvia ♥


 

Prinsessasuklaa (eli valkosuklaa mulpereilla ja punajuurijauheella)

Blogi on jälleen pystyssä ongelmien jälkeen, ja pääsen jakamaan kanssanne tämän ihanan reseptin – sormeni syyhysivät näppäimistöllä jo sunnuntaina, mutta yhteysongelmat pakottivat malttamaan mieleni. Hyvä kärsivällisyysharjoitus minulle, kuka repii pelihousunsa vähemmästäkin.

Prinsessasuklaa on vegaanista valkosuklaata mitä parhaassa seurassa: mulpereiden ja kauniin punajuurijauheen kanssa. Suklaa syntyi keväisen hempeissä merkeissä – asumme kukkatukun lähellä (jep, lucky me!) ja päädyin tällä kertaa hempeään kokonaisuuteen valkoisia ja haalean vaaleanpunaisia kukkia. Kukkia ihastellessani muistin suunnitelmani tehdä mulperi-valkosuklaata punajuurijauheella, ja tartuin tuumasta toimeen prinsessasuklaiden luomiseksi – ovat täydellisiä vaikka hieman erilaisiksi pääsiäissuklaiksi.

Valkosuklaa on oikeastaan lapsuuteni herkku. Olen alkanut arvostaa oikeaa, suklaasta tehtyä suklaata vasta aikuisiällä – itse asiassa pidin tavallista suklaata kauan suorastaan tylsänä (samoin kuin jäätelöä, mutta se on toinen tarina). Lapsuuteni ja nuoruuteni karkkihetkiin kelpuutin salmiakin ja irtokarkkien lisäksi valkosuklaan – kaakaovoin, maitojauheen sekä sokerin yhdistelmää oli vaikea vastustaa! Mutta älkää ymmärtäkö väärin, sokerihulluna kaikki sokeria sisältävä kelpasi kyllä, jos parempaa ei ollut tarjolla – myös siis tavallinen suklaa tai se jäätelö paremman puutteessa, mutta jos itse sain vaikuttaa herkkuihin valitsin aina jotain muuta kuin niitä.

Mutta, takaisin valkosuklaaseen. Valkosuklaat ovat nykyään usein liian makeita, eikä maitojauheen ja sokerin yhdistelmä ole enää yhtä houkutteleva, mutta onhan valkosuklaa silti tosi ihanaa. Blogit ja netti ovat pullollaan raakasuklaareseptejä – mites olisi siis valkosuklaa vaihteeksi? Raakasuklaalla on toki paikkansa, ja suklaalla on paljon terveysvaikutuksia – prinsessasuklaassa terveysparannukset tavalliseen valkosuklaaseen verrattuna tulevat luonnollisesta makeutuksesta, siemenistä sekä tietenkin tälle vegaaniselle valkosuklaalle ripauksen luksusta antavasta punajuurijauheesta, joka jopa itse asiassa hieman kimaltaa auringonvalossa. Tuloksena on ihana, itse tehty vegaaninen valkosuklaa, joka on juuri sopivan makea ja tuo ripauksen ylellisyyttä päivääsi!

Hempeitä prinsessasuklaahetkiä,
tuulia

Prinsessasuklaa eli mulperi-valkosuklaa punajuurijauheella 
n. 150 g ( n. 3 dl) raastettua kaakaovoita
6 rkl auringonkukansiemeniä
4 rkl mulpereita
2 rkl riisijauho (tai muuta valkoista jauhoa)
n. 5 rkl vaahterasiirappia
n. 0,5 tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa

päälle: punajuurimehujauhetta + mulpereita

1. Laita mulperit sekä siemenet tehokkaan blenderin pohjalle vaniljan sekä suolan kanssa. Aja tasaiseksi jauhoksi. Sekoita mukaan riisijauho.

2. Sulata kaakaovoi miedolla lämmöllä vesihauteessa.

3. Siirrä jauhoseos kulhoon, ja sekoita mukaan sulatettu kaakaovoi sekä vaahterasiirappi. Tarkista maku – tässä vaiheessa seos saa maistua reilusti makealle.

4. Leivinpaperoi sopiva vuoka, ja kaada seos pohjalle. Ripottele pinnalle rikottuja mulpereita (riko ne sormin pienemmiksi) sekä punajuurijauhetta. Siirrä kylmään tekeytymään.

5. Kun suklaa on jähmettynyt, viimeistele koristelu mulpereilla sekä punajuurijauheella ja leikkaa haluamasi kokoisiksi palasiksi. Nauti ✨

 

Kuukauden kivoimmat

Hei, ystävät, ja tervetuloa uuden postaussarjan pariin!

Kuukauden kivoimmissa käyn läpi, nimensä mukaisesti, kuukauden kivoimpia juttuja, inspiroivimpia asioita ja toimivia tuotteita. Törmään säännöllisesti eri asioihin: ilmiöihin, tuotteisiin, tapahtumiin, mitkä haluaisin jakaa kanssanne, mutta omaa blogipostausta niiden ympärille ei oikein ehdi tehdä. Kuukauden kivoimmat siis vastaa omaan tarpeeseeni vinkata ja jakaa ihanimmat ja ilahduttavimmat jutut juuri sinun kanssasi. Tiedossa on muun muassa herkullisia ja hyvää tekeviä tuotteita, luonnonkosmetiikkaa, hyviä ja myrkyttömiä ratkaisuja arkeen. Toivottavasti tykkäät!

Kuukauden kivoimmat on siis kivoja hyvisjuttuja tiivissä paketissa – tervetuloa mukaan <3

Pela Case 

Pelacase - myrkytön ekokuori puhelimeen

Olin tilannut puhelinkuoreni Etsystä, ja vasta kuukausia läpinäkyvän muovikuoren saapumisen jälkeen heräsin ajattelemaan sen turvallisuutta. (I know! Siihen meni kuukausia, en tajua miten en ajatellut sitä aikaisemmin!) Kuori oli kaunis ja tilattu yksityishenkilöltä, ja pakko myöntää että hieman kirpaisi luopua sen käytöstä, kun kyselyyni muovin pba-vapaudesta vastattiin ettei tuotteen tekijä voi tietää mitä itse muovi sisältää. Ikävää, eikä luottamusta herättävää – kuoreni sai siis väistyä. Hetken olin ilman puhelinsuojaa, mutta tapoihini kun kuuluu tiputtaa käsieni sisältö tasaisesti lattialle, sai myös puhelimeni osumaa useampaan kertaan.

Pikaisella googlettelulla törmäsin Pela Caseen: myrkyttömään, ympäristöystävälliseen ja täysin kompostoituvaan (kyllä – kuoren voi laittaa ihan pihakompostiin!) puhelinkuoreen, joka sattui olemaan nättikin. Uskomatonta! Kuori on valmistettu Kanadassa täysin kasviperäisesti, mm. pellavan oljista, mitkä antavat kuorille kauniin pinnankin.

Tuotteessa ei ole PBA:ta, lyijyä, kadmiumia tai ftalaatteja, eli ne ovat täysin lapsiturvallisiakin. Yritys suuntaa osan tuotoistaan non-profit ympäristöjärjestöille, mikä on aina ihanaa.

Jos kiinnostuit tuotteesta, käyppä nappaamassa itsellesi ALE-koodi linkistä –  linkistä löytyvällä koodilla saat 20% alea, ja minä puolestani $3 / käytetty koodi. Mutta en itselleni, vaan Pela Case osoittaa nämä alekoodien creditit suoraan hyväntekeväisyyteen – ihan mahtavaa! Jos siis puhelincase on hakusessa, tässäpä mahtava tilausuus tehdä hyvää ah niin monella tasolla!

Life Body & Soul – sarja 

Sain testiin Life-ketjun uutuuksia, Body & Soul – sarjan tuotteita. Pakko myöntää, että ihastusta oli ilmassa samantien: katsokaa nyt noita ihania purkkeja!

Sarjan pakkausdesign on enemmän kuin onnistunut, ja samoin inci-listat kestävät tarkastelua: tuotteilla on COSMOS-sertificaatti eli 95-100% niiden raaka-aineista on luonnolista alkuperää. Osassa tuotteista on säilöntäaineita, mutta nekin ovat aina luonnollisia, eikä tuotteissa ole käytetty raaka-aineita joiden epäillään toimivan hormonihäirikköinä tai olevan haitallisia ympäristölle.

Tämä kaikki on tärkeää, mutta jos tuotteet eivät toimi, täysin merkityksetöntä. Tuotteet onneksi toimivat, ja testiin saamani Almond-sarjan mantelin- ja ruusuntuoksu on aivan ihana. Käsisaippua näyttää ihanalta vessassa, käsirasvatuubin kaivaa mielellään laukusta ja dödö toimii! Kehuin juuri sarjaa ystävilleni ja totesin samalla, että ainakin näissä olosuhteiteissa – vaunulenkeillä, perustyöpäivän aikana ja arjessa puuhastellessa. Missään kovin stressaavassa tilanteessa en ole tuotetta vielä testannut, mutta arkikäytössä dödö vaikuttaa lunastavan lupauksensa!

Sarjaan kuuluu deodorantin lisäksi ihonhoitoöljyjä, body butter, käsisaippua ja -rasva, body lotion ja muita ihonhoitotuotteita, jotka ovat kehitetty pohjoismaiseen ilmastoon. Suosittelen: spoil your skin!

Arctic Warriors 

Olen jo pidemmän aikaa ihastellut Arctic Warriorsin brändi-ilmettä sekä tuotteita: hieno konsepti! Sain Sugarilta testiin brändin Kerkkä-kuusenkerkkäjauhetta, ai että! Tuotteen tuoksu on yksinkertaisesti ihana, ja samoin sopivan kirpeä maku. Olenkin ripotellut jauhetta smoothieen ja puurojen sekaan lähes joka päivä: kätevässä muodossa antioksidantteja, A- ja C-vitamiinia. Nam.

Pyysin testiin myös brädin kaksi muuta tuotetta, enkä malta olla vinkkaamatta niistäkin: Mahti sisältää väinönputkea ja vahvistaa vastustuskykyäsi, ja on tullut meille tarpeeseen nyt keväällä. Sinni sisältää yhtä lempiyrttiäni: ruusunjuurta, jonka nimeen olen vannonut jo vuosia. Jos väsyttää, masentaa ja paljon pitäisi jaksaa, suosittelen testaamaan!

Ihania tuotteita suoraan Suomen voimakkaasta luonnosta. Ennustan ja toivon brändille suurta menestystä!

Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla 

Loppuun vielä hieman lisää mahdollisuuksia tehdä hyvää, mihin meillä jokaisella on varmasti ainakin silloin tällöin (toivottavasti useinkin, haha) tarve. Pahoittelut, tämä osuu nyt pk-seudulle tällä kertaa!

Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla on fb-ryhmä, missä avuntarvitsija ja auttaja löytävät toisensa. Kyseessä on neljän naisen pyörittämä ryhmä, missä avuntarvitsijat kertovat anonyymeina tarinansa, ja millaista apua olisi tarve saada. Suurimmaksi osaksi tarve koskee ruokaa sekä hygieniatarvikkeita, ja voin luvata että auttamisesta saa hyvän mielen. Tarinoiden lukeminen ja avun vieminenkin voi olla rankkaa, se on sanottava, mutta myös silmiä avaavaa: samassa kaupungissa voi toden totta asua henkilö, joka on pidempään unelmoinut käsirasvasta!

Oli ihana auttaa, kun muutama viikko takaperin roudasimme koko perheen voimin (hah, todella roudasimme, koska ruokakasseja oli paljon!) terveellistä, hyvää tekevää ruokaa, vitamiineja sekä kosmetiikkaa ja hygieniatuotteita muutamalle perheelle. Sain todella hyvän mielen sekä mitä syvimmän kiitoksen kassien sisällöstä – kun raha on vähissä, ei ostoskorissa välttämättä komeile ne kaikkein terveellisimmät ruuat, valitettavasti.

Usein kuulee puhuttavan siitä ettei tee mieli auttaa koska järjestöjen isot organisaatiot, bykoratia jnejne., mutta tässä tapauksessa kaikki se on eliminoitu. Apua menee suoraan sitä tarvitsevalle, koska sinä viet sen perille saakka. Autat miten pystyt: lahjakortilla, viemällä ruokaa, vaatteita: mitä tahansa sinulla on mutta toisella ei.

*

Ethän missannut tätä uutista? Palmuöljyä on vaikea välttää, jos käyttää teollisia elintarvikkeita – WWF:n mukaan kiisteltyä palmuöljyä on jopa 50% pakatuista elintarvikkeista. Eikä vain se, että öljy on valmistusprosessinsa takia haitallista, vaan myös luonto ja sen tuhoaminen liittyvät kiinteästi palmuöljyn tuotantoon. Monelle saattaa muuten tulla yllärinä, että margariineissakin on palmuöljyä – sillä korvattiin aikanaan erittäin haitalliset transrasvat, joita margariineissa ennen käytettiin.

Palmuöljyn välttäminen kuitenkin onnistuu, jos ei käytä pakattuja elintarvikkeita. Tsekkaa tuotteiden raaka-ainelistat tarkkaan ja etenkin: tee itse ruokaa ja herkut aidoista esikäsittelemättömistä raaka-aineista, niin vältyt palmuöljyltä varmasti.

*

Ja kas siinä nostot muutamista maaliskuun kivoimmista jutuista (tai no, tuota viimeistä ei ehkä voi kovin kivaksi sanoa, ha) – toivottavasti tykkäsit sisällöstä, ja toivottavasti inspiroiduit! Olisipa hienoa, jos sinäkin päätyisit auttamaan vähävaraisia perheitä.

tuulia xx

Osa tuotteista saatu testiin blogin kautta.

1 2 3 4 5 71