Pikkupizzojen pauloissa

Saatatte ehkä muistaa, että bataattipostauksen yhteydessä kommentoin pizzaperjantain unohtamista – en ollut oikeastaan ihan tosissani. Tämän ihanan ruuan unohtamisen sijaan kannustaisin kuitenkin siirtämään huomion pizzan sisältöön, sillä tässä tapauksessa voit todellakin saada kaiken: herkullisen, juustoisen ja mehevän pizzan, ja samalla paljon ravinteita! Eikö kuulostakin houkuttelevalta? 

Nämä pizzat teimme yhdessä ihanan ystäväni kanssa, joka toivoi että tekisimme jotain hyvää ja helppoa gluteenitonta ruokaa yhdessä. ”Tää on ihan kuin ois köksäntunnilla”, hän sanoi, mutta vaikutti silti se verran tyytyväiseltä että uskallan toivoa tunnelman olleen parempi kuin yläasteella. Tyytyväisyys vaan kasvoi meidän molempien kohdalla, kun pääsimme pizzojemme kimppuun – vai pitäisikö sanoa: pizzojemme pauloihin. 

Pizzoista siis puuttuu suolistolle rankka gluteeni ja lehmänmaidosta valmistettu juusto, joka aiheuttaa monille ongelmia. Vehnätaikina on korvattu eri siemenillä, proteiinilla ja kuidulla. On pohjaan piilotettu hieman nokkostakin, ja lehmänmaitojuusto korvattu vuohenjuustolla. Pizzat sopivat muuten myös Lihattoman lokakuun henkeen, ja vegaaneille sopivan annoksesta saat esim. ripottelemalla annokseen juuston sijaan oluthiivahiutaleita (lisääthän hiutaleet pizzaasi vasta kun olet ottanut sen uunista ja se on saanut jäähtyä hetken). 

Pikkupizzojen pohjiin tarvitset 2dl kurpitsansiemeniä, 0,5dl auringonkukansiemeniä, 2,5dl kuorittuja hampunsiemeniä, 2 dl mantelijauhoa, 0,5dl kuivattua nokkosjauhetta, 1 rkl psylliumia, 1 tl suolaa ja n. 2,5dl vettä. 

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Blendaa kurpitsan – ja auringonkukan siemenet hienoiksi, lisää mukaan hampunsiemenet, mantelijauho ja muut aineet. Sekoita hyvin. Levitä pellille haluamasi muotoisia ”pizzapohjia”, voit tehdä minipizzoja, pikkupizzoja tai vaikka koko pellin kokoisen. Siirrä pizzapohjat uuniin, n.10-15 minuutiksi ennen täytteiden levittämistä pohjille. 

Siirry valmistamaan täyte, johon tarvitset: 1 munakoison, 1prk aurinkokuivattuja tomaatteja (isohko), 1prk oliiveja, 1 sipulin, ja isohkon palan kovaa vuohenjuustoa, pizzojen päälle rucolaa.

Viipaloi ensin munakoiso, ja ripottele palojen päälle suolaa, jätä itkettymään hetkeksi. Tee tomaatti”kastike”: sekoita aurinkokuivatut tomaatit, oliviit ja sipuli blenderissä hienoksi ja helposti levittyväksi tahnaksi. Kuivaa itkettyneet munakoisot ja marinoi viipaleita hetki oliiviöljyssä, balsamicossa, ja eri mausteiden kanssa (tässä: suola, musta – ja cayennepippuri). Paista viipaleet nopeasti pannulla pehmeiksi, ja raasta vuohdenjuusto.

Ota pizzapohjat pois uunista, ja lisää täytteet niiden päälle: levitä tomaatti-oliivitahna, munakoisot (laita reilusti) ja lopuksi juustoraaste. Siirrä pizzat takaisin uuniin, n.10 minuutiksi, kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä. Lopuksi koristele annokset rucolalla. 

Tyytyväisiä hetkiä sinnekin! 🙂

 

Gluteeniton New York

Ahh, terveisiä kaupungista, jossa voisin asua ihan vain sen ravintolatarjonnan takia! Viikko ei riittänyt mihinkään, ja suurinta huolta allekirjoittaneelle aiheutti pelko siitä, ettei ehtisi syödä tarpeeksi monessa paikassa (jos tämä muuten ei ole first world problem, niin mikä sitten.. hah). Nähtävyyksien ohella ihan yhtä suureen rooliin siis pääsivät gluteenittomat bakeryt (ihania!), ja ravintolat jotka olivat huomioineet poikkeuksellisen hienosti sekä erikoisruokavaliot että raakaruokailijat. Nyt on pitkäksi aikaa sokerivarastot täytetty kuppikakkujen avulla ja jetlag hieman painaa. Seuraavien viikkojen postauksissa pääosissa tulevat olemaan raakaruoka, smoothiet ja itsetehdyt mehut – nyt nimittäin tuntuu siltä että sille olisi tarvetta – ravintorikkautta pöytään!

Ensin kuitenkin palataan takaisin asiaan, eli NYCin ihaniin ravintoloihin.

Ravintoloita: 

Caravan of Dreams, East Village. Sekä raakaa että muuten ravintorikasta ruokaa, paljon gluteenittomia vaihtoehtoja, luomu & vegaani. Plussaa hyvistä viineistä ja elävästä musiikista. Paikka on romanttinen ja jos käy hyvin, voit saada toisen terassin pöydistä. Kesäkurpitsapasta oli ihanaa, samoin kuin alkuruokana jakamamme raakatahnalautanen raakaleivällä. Jälkiruoka, mangoraakakakku, sen sijaan ei ehkä ihan niin hyvä, ja tuntui että annoksen ulkonäköön oli panostettu makua enemmän. Kokonaisuudessaan kuitenkin aivan ihana, suosittelen lämmöllä.

Sun in Bloom, Brooklyn. Gluteeniton, vegaaninen, kosher ja raaka. Enempää ei ravintolalta melkein uskaltaisi toivoakaan, paitsi ehkä luomuviinejä listalle. Annosten suht edulliset hinnat selittyivät pienehköllä annoskoolla. Ihania mehuja, hyvä ruoka ja kiva palvelu. Viinittömyyden takia suosittelisin kokeilemaan illallisen sijaan esim. ravintolan brunssia tai aamiaista. Huomaathan myös, että ravintola menee kiinni jo klo 21.

Risotteria, West Village: Gluteenitonta pizzaa. Superhyvää, ja valinnanvaraa löytyy. Alkuun pöytään saapuu ihania (gluteenittomia) leipä-juustotikkuja, joita muuten saa syödä niin paljon kuin haluaa. Älä kuitenkaan syö liikaa, jotta pizzalle jää tilaa. Paikassa on rento ja tiivis tunnelma.

The Spotted Pig, Greenwich. Nousee listalle vaikka ei olekaan sen enempää gluteeniton tai raakakaan, mutta aivan ihana. Mene paikalle ajoissa, ja kysy milloin olisi vapaita pöytiä. Odotellessa voit mennä drinkille tai kierrellä ihanaa aluetta. Tarjoilijat auttavat gluteenittomien vaihtoehtojen selvittelyssä, ja paikan hampurilainen kengännauharanskiksilla on superhyvä, ja toimii hyvin ilman sämpylääkin.

The Butcher’s Daughter, Nolita: Luomua, lokaalia, vegaania ja raakaa. Ihania salaatteja, tahnoja, mehuja, mantelimaitoa ja vaikka mitä muuta! Paikka ei ole saanut kovin imarteleviä arvostelua, mutta meidän kohdalla kaikki toimi moitteetta ja lounas oli onnistunut. Lisäksi itse ravintola on supersöpö.

The Northern Spy, East Village: Jos mahdollista, mene tähän ihanaan ravintolaan sunnuntai-iltana. Voimassa oli todella hyvä kolmen ruokalajin menutarjous, jonka sai muunneltua gluteenittomaksi. Myös menun lehtikaalisalaatti vaikutti aivan ihanalta.

Bareburger (monia paikkoja): Mielettömän mehukas hampurilainen riisisämpylällä. Kaikki lihavaihtoehdot ovat luomua, free rangea, ruoholla ruokittua ja vaikka mitä! 🙂 Jos hampurilaishimo iskee, suuntaa tänne.

Bakeryt: 

Tu-Lu’s gluten free bakery, East Village: Pieni söpö leipomo, jossa muutama asiakaspaikka. Kaikki on gluteenitonta (myös toasteja), ja osa maidottomia ja munattomia. Helppo ja herkullinen aamiaispaikka.

BabyCakes, Lower East Side: Kaikki tuotteet ovat vegaaneille sopivia, gluteenittomia, luonnollisilla väreillä värjättyjä, maidottomia, soijattomia ja suurin osa agavella makeutettuja. Itse paikka on pieni ja ehkä hieman vaatimattomankin näköinen, mutta asiansa he osaavat! Ihana. Kuvassa alempana teen sitä mitä teen parhaiten: syön.

Mangia Organics, Murray Hill (?): Take away- paikka ihan Bryant Parkin kupeessa. Toasteja, ja gluteenittomia leivoksia. Muutama asiakaspaikka, mutta paikan tunnelma ei houkuttele. Suosittelen nappaamaan mukaan lounaan, ja jos säät sallii, nauttimaan sen nurkan takana olevassa ihanassa Bryant Parkissa.

Lisäksi: useissa leipomoissa löytyy yksi tai muutama gluteeniton (tai ainakin jauhoton) vaihtoehto, mutta jos haluat voida valita listalta mitä vaan, mene yllä oleviin paikkoihin tai esim. Pip’s Place:n, jossa en valitettavasti ehtinyt käydä. Voit myös napata jostain bakerystä kuppikakkusi mukaan, ja nauttia ne vaikka jollain ihanalla terassilla. Esimerkiksi mojitojen kera, kuten kuvassa alla.

Löytyikö listalta muuten omaa suosikkiravintolaasi NYCissä? Jos ei, vinkkaathan sen kommenteissa!

Mehubileet ja lasillinen superjuomaa

Kesästä lähtien keittiötämme on koristanut mehupuristin, joka pienellä järjestelyllä löysi paikkansa blenderin ja kahvinkeittimen välistä. (Myönnettäköön, että tilaa sille ei ehkä olisi ollut, mutta ainakin vielä poikaystäväni on saanut pitää kahvinkeittimen esillä, hah.) Itsetehdyt mehut ovat ihan huippuja, ja niistä on superhelppo saada ravinteita: vitamiineja, mineraaleja, antioksidantteja ja entsyymejä, eivätkä mehut rasita ruuansulatuselimistöä juuri lainkaan. Itsepuristetuissa mehuissa ravinteet säilyvät 95%sti, joten saat lähes kaiken hedelmien ja kasvisten hyvistä puolista käyttöösi.

Ja kyllä, hedelmät ja kasvikset voi toki syödä sellaisenaankin, mutta mehu on todella nopea tapa saada ravinteita nopeasti ja paljon kerralla (et ehkä kuitenkaan jaksaisi syödä kerralla esim. paria omenaa, puolikasta kurkkua, palasta inkivääriä, puolikasta parsakaalia jne.). Sen lisäksi mehuun on helppo sekoitella vähän lisäbuustia. Nyt en viittaa alkoholiin (vaikka voisivat nämä drinkeissäkin toimia ;)), vaan kuivattuihin yrtteihin ja superfood-jauheisiin.

Tällä kertaa päätin esitellä teille mehun, jonka energiaa ja pirteyttä tuovaa vaikutusta on lähes mahdoton olla huomaamatta. Se puhdistaa ja alkalisio kehoa, helpottaa ruuansulatusta, on rautapitoinen, ja lisäksi mehun sisältämä fenkoli yhdessä lehtivihreän kanssa edistää hemoglobiinin muodostumista. Todellinen superjuoma!

Mehuun tarvitset 1/2 kurkun, 2 omenaa, 1/2 fenkolin, 1 sitruunan ja 1/2 parsakaalin (1tl chlorellaa)

Lisää kaikki ainekset mehupuristimeen, ja lopuksi halutessasi sekoita mehuun chlorellaa, lisäämään lehtivihreän ja ravinteiden määrää mehussasi entisestään. Mikäli et ole tottunut levän makuun, voi mehu olla aika tujua kamaa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että levän makuun tottuu n. viikossa kun sen ottaa osaksi arkeaan. Pieni alun kärvistely on nimittäin pieni hinta kaikesta siitä energiasta mitä tämä ihmelevä käyttäjälleen tarjoaa!

Nautithan superjuomasi heti – jo 10 minuutin säilömisen sanotaan tuhoavan sen ravinteita. Kippis!

Simple & sweet

Tämän ihanan ”Simple & sweet” – annoksen valmistukseen menee niin vähän aikaa, että pidän siitä kertovan tekstinkin lyhyenä. Tämä ananas-passion-kookosherkku tyydyttää makeannälän, ja tarjoaa makean raikkautensa lisäksi mm. vitamiineja (C, B6 ja A), kuitua ja kaliumia. Sopii hyvin arki-illan herkuksi, jälkiruuaksi tai ilahduttamaan milloin vain!

Mukaan kahteen annokseen tarvitset: 1 prk jähmetettyä kookoskermaa (itse käytän pahvitölkissä olevaa, Blue Dragonin), 1/2 tuore ananas, 4 passionhedelmää, vaniljajauhetta, lakritsijuurijauhetta.

Aloita valmistamalla kookoskermavaahto: leikkaa pahvipurkki auki siltä puolelta, missä voit tunnustella olevan nestettä. Valuta neste, tai käytä se esim. smoothien pohjana. Kaavi jähmeä kerma purkista, ja vispaa se kuohkeaksi. Nostele vispilää vispatessasi, niin saat enemmän ilmaa mukaan. Makeuta ja mausta aidolla vaniljalla ja lakritisjuurijauheella. Siirrä kookoskermavaahto tarjoiluastioihin.

(Huomionarvoinen seikka on kookoskerman säilytys: jälkkäri on nopea valmistaa vain, jos kookoskerma on säilytetty valmiiksi jääkaapissa, vähintään 4 tuntia. Itselläni on valmiina aina vähintään muutama purkki kermaa jääkaapissa, juuri näitä hetkiä varten.)

Leikkaa makeasta tuoreesta ananaksesta noin puolet, leikkaa kuoret pois ja paloittele. Blendaa paloista kuohkeaa. Lisää kuohkea ananas mukaan annokseen, ja kaavi päälle passionhedelmät. Ripottele päälle makusi mukaan lisää vaniljaa ja lakritsijuurijauhetta.

ja ta-daa, valmis! Maukasta viikonloppua!

1 67 68 69 70 71 75