parajumpers damen canada goose pas cher canada goose solde canada goose pas cher canada goose pas cher canada goose pas cher

Posts Tagged ‘kurkuma’

Nuhakauden sankaritar

Nuhakauden sankaritar - kuuma kurkumajuoma

Lähiaikoina on tuntunut, että influenssa kaataa ihmisiä sänkyyn toinen toistensa perään, tai että tavallista sitkeämpi nuha vaivaa monia. Olen itsekin taiteillut kipeäksi tulemisen nuoralla, mutta tähän mennessä onnistunut tasapainoilemaan terveiden puolella. Olen aikaisemminkin kirjoitellut kurkumasta ja sen käytöstä. Mauste on ihan paras jauhelihamauste, yhdessä juustokuminan kanssa siitä tulee ihana pohja curryille, ja se sopii erinomaisesti itsetehdyille kalapuikoille. Käytän kurkumaa myös smootheissa, jopa jälkiruuissa.

Kurkumaa on mainostettu monesti mausteiden kuninkaana tai kuningattarena, itse nimitin sen juuri nuhakauhden sankarittareksi.

Kurkuma on vahva antioksidantti, ja se hillitsee tulehduksia tehokkaasti. Mauste on valittu vuonna 2010 Suomen terveystuotekauppiaiden liiton vuoden rohdoskasviksi,  ja sen sisältämän kurkumiinin terveysvaikutuksia tutkitaan jatkuvasti. Kasvi onkin osoittautumassa yhdeksi tärkeimmistä mausteista kroonisia sairauksia ehkäistäessä ja sillä voi saada suurta helpotusta suolistohaasteisiin: ilmavaivoihin, ärtyneen suolen oireyhtymään tai tulehduksellisiin suolistovaivoihin. Kasvin käyttö alentaa kolesterolia ja mahdollisesti verenpainetta, torjuu diabetesta ja alentaa verensokeria, sekä parantaa solujen vastustuskykyä tulehduksia vastaan.

Tämä ihana mauste ehkäisee jopa Alzheimerin tautia, ja saattaa poistaa aivoista haitallisia metalleja, eli aikamoisia supervoimia tuntuu tällä sankarittarella olevan! Kaiken tämän lisäksi sitä on käytetty immuniteetin vahvistamiseksi, vilustumisiin ja toistuviin kuumeisiin – kurkuma voi auttaa hankaliinkin bakteeri – ja virustartuntoihin.

Kurkumaa voi lisätä ruuanlaittoon, mutta jos maku ei miellytä tai ruoka ei maistu, voi kurkuma-annoksensa ottaa myös ravintolisänä. Pidän päivittäistä kurkuman käyttöä erittäin suotavana kaikille (ellet ole raskaana tai menossa leikkaukseen, tai esimerkiksi verenohennuslääkityksellä – silloin suosittelen tutustumaan vaikutuksiin paremmin ja välttämään kurkuman rohdoskäyttöä).

Kun haluan tehostaa kurkuman vaikutuksia, käytän itse Solgarin Turmeric cherry complexia (tuotteita on toki muitakin saatavilla) tai valmistan lämpimän tehojuoman kurkumasta, hunajasta, mustapippurista (pippurin sisältämä piperiini lisää kurkuman imeytymistä tuhatkertaisesti!), riisimaidosta ja kanelista. Suosittelen tämän juoman testaamista välittömästi, jos juuri nyt satut lojumaan sängyn pohjalla flunssan kourissa, tai taistelet ensimmäisiä oireita vastaan.

Nuhakauden sankaritar aka kuuma kurkumajuoma
2 dl riisimaitoa (voit korvata osan kookosmaidolla makusi mukaan)
1 tl kurkumajauhetta
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 – 1 rkl hunajaa
ripaus mustapippuria
aitoa vaniljaa
kanelia

Lisää kaikki aineet pieneen kattilaan, sekoita hyvin. Lämmitä melkein kiehuvaksi, tarkista maku, ja nauti ihmejuomasi!

Nuhattomuudelle, kippis!
xxx

Nuhakauden sankaritar - kuuma kurkumajuoma

Keväiset chiavanukkaat kurkumalla

Wellberries / Keväinen chiavanukas kurkumalla

Kyllä – luitte oikein. Kurkumalla. Lempimausteeni leviää jo jälkkäreihinkin, ja hurmaa myös makeassa seurassa!

Tämän postauksen piti alunperin ilmestyä jo ennen pääsiäistä, niin keväisen näköinen (ja makuinen!) jälkkäri on kyseessä. Muut kiireet taklasivat repeptin jalkoihinsa, mutta parempi myöhään kuin vieläkin myöhempään, mietin, ja vihdoin nyt keskellä pääsiäistä ehdin ottaa ajan reseptin postaukseen. Sopii tämä jälkkäri erinomaisesti myös muihin kevään juhliin, tietty, ja pursuaa värien lisäksi vitamiineja, antioksidantteja, kuitua, hyviä rasvahappoja sekä täyttävää proteiinia.

Hauskaa väriä vanukkaaseen tuo ananaksen lisäksi kurkuma, mitä pyrinkin syömään jonkun aterian mukana joka päivä (tsekkaa lisää esim. täältä). Sekä kurkuma että ananas voivat lisäksi helpottaa ruuansulatusta ja vähentää vatsavaivoja, mikä tuo osaltaan helpotusta jos kevään juhlissa päätyisi syömään liikaa. Täydellinen jälkkäri siis, vai mitä sanotte?

Keväiset chiavanukkaat kurkumalla
(2 annosta)

0,5dl chia-siemeniä
2dl kookoskermaa
1tl aitoa vaniljajauhetta
2rkl kookossokeria
0,5-1tl kurkumaa
n. 6 cm pala tuoretta ananasta
1 passionhedelmä

Aloita blendaamalla chia-siemenet hienoksi blenderissä. Lisää kulhoon, ja kaada päälle kookoskerma. Sekoita hyvin, ja lisää mukaan vanilja, kookossokeri sekä kurkuma. Sekoita mukaan ensin 0,5 tl, ja myöhemmin lisää, mikäli haluat voimakkaamman kurkuman maun jälkkäriin. Anna tekeytyä n. 20 minuuttua, ja sekoita sen jälkeen hyvin. Tarkista maku, ja lisää kurkumaa, tai kookossokeria jos haluat jälkkäristä makeamman. Siirrä tarjoiluastioihin.

Leikkaa tuoreesta ananaksesta reilu pala, poista kuoret sekä kova keskusta. Blendaa ananasta hetki, jolloin siitä tulee kuohkeaa. Kaada kuohkea ananas vanukkaiden päälle, ja koristele passionhedelmällä. Ripottele lopuksi päälle vielä hieman aitoa vaniljaa, ja ta-daa, keväinen jälkkärisi on valmis!

Aurinkoista ja kurkumankeltaista pääsiäistä!

xxx

Wellberries / Keväinen chiavanukas kurkumalla

Wellberries / Keväinen chiavanukas kurkumalla

Postauksen chia-siemenet ja kookossokeri on saatu yhteistyössä Cocovin kanssa. 

Kurkuma-kalapuikot

Kurkuma-kalapuikot

Kurkuma-kalapuikot syntyvät nopeasti, ja ovat peruskalapuikkojen gluteeniton ja terveellisempi kaveri. Ainesosaluettelo on lyhyt: seitä, kanamuna, mantelijauhoa ja mausteita, tässä tapauksessa etenkin kurkumaa. Kurkuma on yksi lempimausteistani, ja sillä on raportoitu olevan monia terveyshyötyjä, sen ihanan maun lisäksi.

Maustan kurkumalla vähän kaikkea: jauhelihan, paistetut vihannekset, keitot, ja tietenkin nämä kalapuikot. Suomen terveystuotekauppiaiden liitto valitsi kurkuman vuoden 2010 rohdoskasviksi, eikä syyttä. Kurkuma on vahva antioksidantti, bakteereja torjuva, ja se taistelee hiljaista tulehdusta vastaan. Sen on todettu vähentävän kaasunmuodostusta suolistossa, ja näin tuo helpotusta myös vatsavaivaisille.

Kurkuman hyötyjä on tutkittu myös syöpien ehkäisyssä, joten syyt hankkia kurkumaa maustekaappiin vain kasvavat. Muita ihan mahtavia mausteita, joiden käyttöön liitetään paljon terveyshyötyjä, ovat mm. inkivääri, valkosipuli, oregano ja rosmariini. Jos kärsit ruuansulatusongelmista, kokeile lisätä mausteita ruokavalioosi: monet mausteet, etenkin ikivääri, helpottavat myös ruuansulatusta. Makua & helpotusta elämään!

Olen aikaisemmin hieman karsastanut ajatusta pakasteseistä, mutta tutkittuani sekä WWF:n kalaopasta että turvallisiksi luokiteltavien kalojen listaa, muutin mieleni. Kivemmalle dinnerille en sentään seistä mitään alkaisi vääntämään, mutta perusarkeen se sopii: sei on ihan kelpo proteiininlähde (21g/100g), maku on mieto, ja on sekä WWF:n, Eviran että THL:n mukaan OK syödä. Mennään siis sillä!

Kurkuma-kalapuikot:
MSC-sertifioitua pakasteseifileetä
1 luomukananmuna
n. 1 dl mantelijauho
1 tl (tai enemmänkin!) kurkumaa
muut mausteet: laadukas suola, pippuri, jauhettu inkivääri.
Paistamiseen voita tai kookosöljyä.

Sulata kala pakkauksen ohjeen mukaan. Yhteen kulhoon riko muna, toiseen kulhoon jauho&mausteet. Paloittele kala haluamasi kokoisiksi paloiksi, ja dippaa pala ensin kananmunaan, sitten pyörittele huolellisesti jauho-mausteseoksessa. Paista fileet kunnes pinta on kullankeltainen(tai hieman tummempikin, kuten kuvasta näkyy, heh) ja sei kypsää.

”Kookoskermaviili”’
1-2dl kookoskermaa
2-3 rkl omenaviinietikkaa
suolaa, pippuria, + muita mausteita makusi mukaan  

Sekoita ainekset, ja tarkista maku.  

Kukkakaalimuussin ohjeen löydät täältä.  

Kokoa annos, ja näin on syntynyt perinteisen kalapuikot&muussi – annoksen sijaan hiilaritietoiseen, gluteenittomaan ja maidottomaan ruokavalioon sopiva arkiruoka. Paremmalle arjelle!

xxx