Letut nro. 2, pääosassa parsakaali!

Kovasti tykätyt porkkanaletut saivat eilen kaverin. Nämä parsakaaliletut syntyivät oikeastaan olosuhteiden pakosta: nuhainen olo, vatsan vaativa murina ja jääkaappi, joka loisti tyhjyyttään. Oloni oli juuri sen verran kipeä, ettei ajatus kauppaan lähtemisestä houkuttanut, ja löydettyäni jääkaapista 3 luomumunaa sekä puolikkaan parsakaalin, tiesin löytäneeni myös ratkaisun ongelmaani.

Paloittele parsakaali, ja tee siitä hienoa blenderissä (tässä reilu 4dl hienoa parsakaalia). Sekoita parsakaali, kolme munaa, 3 rkl vettä, suolaa ja pippuria (+mausteita makusi mukaan). Paista runsaassa kookosöljyssä sopivan ruskeiksi.

Voit lisätä mukaan myös psylliumia, niin lisäät annoksen kuitupitoisuutta. Annoksesta tulee n. 6-8 lettua.

Tarjoiluun olisi ollut parasta puolukkahillo, mutta kun sitä ei ollut, käytin sokeroimatonta vadelma-granaattiomenahilloa, jonka koristelin runsaalla määrällä sulatettuja puolukoilla. Tämäkin toimi erinomaisesti! Nämä letut muistuttavat hieman pinaattilettuja, mutta maku on aavistuksen voimakkaampi.

Mikä näissä letuissa sitten onkaan hienoa? No, ne ovat superhelppoja, pikaruokaa suorastaan. Ainesosat eivät voisi olla yksinkertaisempia, ja parsakaali – no se nyt vaan on todella terveellistä. Proteiinia, antioksidantteja, kuitua, kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, folaattia, seleeniä, B2&B6-, A-, C- ja K-vitamiineja, esimerkiksi. Tämän lisäksi parsakaalista on löydetty syöpää estäviä ominaisuuksia, phytokemikaaleja, jotka neutralisoivat karsinogeenejä. Parsakaali on myös silmien terveyden supersankari: se sisältää luteiinia sekä zeaxantiinia, jotka ovat tärkeitä näkökyvylle. Mitäs muuta? No, ehkä voisi vielä mainita että sillä on elimistöä puhdistavia ominaisuuksia, sillä se sisältää paljon lehtivihreää.

Parsakaalin lisääminen päivittäiseen ruokavalioon on yksi asia, mitä suosittelen. Se on helppo tapa saada lisää ravinteita ja muita hyviä juttuja. Parsakaalilla on ehkä hieman huono maine (johtuisikohan tämäkin niistä kouluruokailun loputtomasti liotetuista muhjuisista lisäkkeistä?), mutta oikein valmistettuna se on tosi hyvää. Kokeile lisätä sitä wokkeihin, aasialaisiin curryihin, paista lisäkkeeksi ja mausta hyvin, keitä ja lisää päälle öljyä (tai voisulaa), syö sellaisenaan, dippaile, tai testaa näitä lettuja!

Jos muuten unohdin mainita juuri sinun lempitapasi valmistaa parsakaalia, otetaan vinkit ilolla vastaan!

Pssst. Parsakaalissa on myös rautaa, mutta letuissa mukana olevan kananmunan proteiini (sen hajoamistuotteet, jos tarkkoja ollaan) heikentää rauhan imeytymistä, ja jätin sen siksi pois yo. listasta. Mikäli haluat lisätä elimistösi raudansaantia, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä muuta syöt raudan lähteesi kanssa samaan aikaan. Mm. maitotuotteet, kananmunan ja soijan proteiinit sekä täysjyväviljan ja palkokasvien fytaatit heikentävät sen imeytymistä.

Jätä vastaus

GetUrNet.com is for sale | HugeDomains
GetUrNet.com Buy now:$2,695 ▸ Buy now or ▸ Start payment plan Only $224.58/mo. for 12 months See details
  • 30-day money back guarantee
  • Take immediate ownership
  • Safe and secure shopping

GetUrNet.com

This domain is for sale: $2,695

Buy now for $2,695 or pay $224.58 per month for 12 months

▸ Buy now
or

This domain is for sale: $2,695

▸ Buy now or ▸ Start payment plan Only $224.58/mo. for 12 month See details
Questions? Talk to a domain expert: 1‑303‑893‑0552
  • Enjoy zero percent financing
  • Quick delivery of the domain
  • Safe and secure shopping

Since 2005, we've helped thousands of people get the perfect domain name

J
C
Y
M
J
See more testimonials

Our promise to you

30-day money back guarantee

HugeDomains provides a 100% satisfaction guarantee on every domain name that we sell through our website. If you buy a domain and are unhappy with it, we will accept the return within 30 days and issue a full refund – no questions asked.

Quick delivery of the domain

In most cases access to the domain will be available within one to two hours of purchase, however access to domains purchased after business hours will be available within the next business day.

Safe and secure shopping

Your online safety and security is our top priority. We understand the importance of protecting your personal information.


We protect your information through SSL encryption technology, providing the safest, most secure shopping experience possible. Additionally, you may checkout with PayPal or Escrow.com.

Yes, you can transfer your domain to any registrar or hosting company once you have purchased it. Since domain transfers are a manual process, it can take up to 5 days to transfer the domain.

 

Domains purchased with payment plans are not eligible to transfer until all payments have been made. Please remember that our 30-day money back guarantee is void once a domain has been transferred.

 

For transfer instructions to GoDaddy, please click here.

Once you purchase the domain we will push it into an account for you at our registrar, NameBright.com, we will then send you an email with your NameBright username and password. In most cases access to the domain will be available within one to two hours of purchase, however access to domains purchased after business hours will be available within the next business day.

Nothing else is included with the purchase of the domain name. Our registrar NameBright.com does offer email packages for a yearly fee, however you will need to find hosting and web design services on your own.

Yes we offer payment plans for up to 12 months. See details.

If you wish the domain ownership information to be private, add WhoIs Privacy Protection to your domain. This hides your personal information from the general public.

 

To add privacy protection to your domain, do so within your registrar account. NameBright offers WhoIs Privacy Protection for free for the first year, and then for a small fee for subsequent years.

 

Whois information is not updated immediately. It typically takes several hours for Whois data to update, and different registrars are faster than others. Usually your Whois information will be fully updated within two days.

Your Web address means everything – watch our video see why

Your Web address means everything
watch our video see why

Quick stats

Domain length
8 characters
Keywords
Base domain
GetUrNet
TLD extension
.com
GetUrNet.com ▸ Buy now ▸ Start Payment Plan