Canada Goose outlet https://www.gasinc.nl Canada Goose jas canada goose outlet Canada Goose outlet

Kumariinitonta (ja gluteenitonta) joulua!

Gluteenittomat ceylonin piparkakutGluteenittomat ceylonin piparkakut

Olen saanut muutamia pyyntöjä koskien gluteenittomien piparien reseptiä. Ennen siirtymistäni gluteenittomalle ruokavaliolle käytin uunia monen vuoden ajan lähinnä tiskipiilona, joten näitä pipareita tehdessäni tajusin etten ehkä ikinä aikaisemmin ole tehnyt piparitaikinaa itse. Ne, ketkä seuraavat allekirjoittanutta Instagrammissa, ovatkin jo nähneet mitä ensimmäiselle satsille tapahtui, eivätkä varmaan ylläty tästä tiedosta. Toisen satsin ymmärsin ottaa ajoissa uunista pois (siis miten piparit voivatkaan valmistua niin nopeasti?), ja niistä tuli ihania.

Samalla tuli taas todistetuksi, ettei ruuanlaitto todellakaan ole mitään välineurheilua – ilman kaulinta ja piparimuotteja voi ihan hyvin tehdä pipareita (kunhan on sen paistoajan kanssa tarkkana..). Reseptin sain ystävältäni Annikalta, jota muokkasin vain ihan aavistuksen. Mainittakoon myös, että meillä syntyi pienen lasin ja hammastikun avulla kuvien mukaisia nappeja / possunneniä, Annika sen sijaan teki kauniita pieniä tähtiä ja lootuskukkia. Tähän voisin todeta (kuten totean joka vuonna myös joulutervehdyksessänikin, jonka lähetän facebookissa korttien sijaan): ehkä minäkin ensi vuonna!

Huomautuksena vielä, ennen itse reseptiä: varmistathan, että käytät ceyloninkanelia marketien kassiakanelin sijaan. Ceyloninkanelia löydät ainakin Punnitse – ja Säästä – kaupoista, Ruohonjuuresta ja hyvinvarustetuista luontais – ja ekokaupoista. Näin vältyt suuremmalta määrältä kumariinia (mitä ceyloninkanelissa on vain hieman), jonka takia kanelin käyttöä suositellaan rajoitettavaksi etenkin lapsilla.

Gluteenittomat piparkakut
1 dl vaahterasiirappia
1.5 dl kookossokeria
1 tl Ceylonin kanelia
1 tl neilikka
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
150g luomuvoita
4 dl gluteenitonta jauhoseosta (tässä maissia, riisiä, teffiä, psylliumia)
0,25 dl kookosjauhoja
1 luomumuna
0,5 rkl ruokasoodaa

Kuumenna siirappi, sokeri ja mausteet pienessä kattilassa kiehuviksi, ja keitä hiljaisella lämmöllä, välillä sekoittaen, n. 10 minuuttia. Lisää mukaan kylmä voi, ja sekoita hyvin.
Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Lisää jauhot sekä ruokasooda yhteen, ja sekoita hyvin. Lisää ensin n. puolet jauhosta seokseen kananmunan kanssa, ja sen jälkeen loput. Sekoita taikina tasaiseksi.
Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa muutamien tuntien ajan, tai yön yli.
Laita uuni lämpiämään kohti 200 astetta, ja ota taikina hieman ennen kaulintaa lämpimään. Kauli taikina tasaiseksi, ja tee haluamasi muotoisia piparkakkuja. Paista n. 5 minuutin ajan. 

Suosittelen tosiaan olemaan tuon paistoajan kanssa tarkkana, heh. Satsista tulee n. 2 pellillistä – ja hyvä niin, saimme siis edes vähän pipareita, jotka söimme ystäviemme luona vuohenjuuston kanssa. Toimi oikein hyvin niinkin!

xxx

Gluteenittomat ceylonin piparkakut

Kookossokeri sekä -jauho on saatu Cocovilta.

5 kommenttia Kumariinitonta (ja gluteenitonta) joulua!

  1. Maria
    8.12.2014 at 17:35 (4 vuotta sitten)

    Hei.

    Paljonko noiden jauhojen ja psylliumin suhde on? Teffin tilalla mulla on lupiinijauhoja. Kiitos vastauksesta. 🙂

    Vastaa
    • tuuliaj
      8.12.2014 at 20:34 (4 vuotta sitten)

      Tuotteessa ei avata sitä, mutta veikkaisin näin: n. 2/4 maissia, 1/4 riisiä, 1/4 teffiä ja sitten siihen tuohon pipareiden määrään n. 1 rkl psylliumia. 🙂

      Vastaa
  2. Henna
    9.12.2014 at 13:12 (4 vuotta sitten)

    Hei, voiko sinua seurata instassa? En löydä yhteystietoja ja linkki ei minulla toimi 🙁

    Vastaa
    • tuuliaj
      9.12.2014 at 14:41 (4 vuotta sitten)

      Hei Henna. voi kyllä, kiva jos tulet seuraamaan. Hassua, ettei linkki toimi, mutta minut löytää myös nimellä sirutuulia, tai hakemalla #wellberries. 🙂

      Vastaa
  3. Inkku
    14.12.2014 at 08:17 (4 vuotta sitten)

    Täydellisiä ja helposti kaulittavia ja käsiteltäviä pipareita tulee myös kun korvaa vain vehnäjauhon suoraan tattarijauholla. Googlesta löytyy kun kirjoittaa hakuun tattaripiparit.

    Vastaa

Jätä vastaus

200-125 300-115 200-105 200-310 640-911 300-075 300-320 300-360 642-998 QV_DEVELOPER_01 400-101 700-501 117-201 70-696 700-505 600-199