Jäinen minttukaakao seesammaidolla

Dairyfree iced mint cocoa from sesame seed milk

Jos pitäisi nimetä lempi kasvimaitoni, se olisi saattaisi olla seesammaito. Rakastan sen makua (enkä ikinä siivilöi sitä, blendaan sen vaan mahdollisimman hienoksi), ja se on kookoksen lisäksi lähes ainoa kasvimaito, joka tuo mielestäni tarpeeksi pehmeyttä kahvin sekaan korvatakseen lehmänmaidon maunkin puolesta. Se, että seesaminsiemenissä on superpaljon hyvin imeytyvää kalsiumia (kunhan siemenet on liotettu), ei tietenkään haittaa, kun maidon korvikkeesta puhutaan – kannattaa siis suosia kuorellisia siemeniä.

Seesammaito syntyy superhelposti, mutta vaatii tosiaan siementen liotuksen yön yli, pehmeän koostumuksenkin aikaansaamiseksi. Tästä syystä siemenmaito jää aika usein arjen kiireissä tekemättä ja tartun kaupan vaihtoehtoihin. Tässä aion ottaa ryhtiliikkeen heti lomien päätyttyä ja tehdä useammin itse maitoa, sillä helppouden ja ihanan maun lisäksi seesammaitoa harvemmin löytyy peruskauppojen kasvimaitohyllyistä. Lisäksi itse tekemällä maidosta saa juuri niin paksua ja ravitsevaa kuin haluaa.

Dairyfree iced mint cocoa from sesame seed milk

Tällä kertaa käytin kaiken seesammaidon jäiseen minttukaakaoon (mistä sain kyllä huomautuksen myöhemmin, kun sitä olisi kaivattu kahviin, hah), mutta se oli sen arvoista: kaakaosta tuli ihanaa! Paksuhkoa, suklaista ja taateleilla makeutettua, pehmeän ilmavaa pinnalta. Siemenillä on lisäksi paljon terveysvaikutuksia, joita suosittelen miettimään arjen valinnoissa: lisäämällä siemeniä ja pähkinöitä päivittäiseen ruokavalioon, tekee suuren palveluksen itselleen.

Uskaltaisin myös väittää, että tämä kaakao uppoaa perheen pienimmillekin, ja takaa samalla paljon ravinteita: kalsiumin lisäksi mm. kuitua, hyviä rasvoja, E-vitamiinia ja lingaaneja (joilla taas on havaittu vastustavia ominaisuuksia tiettyjä syöpätyyppejä vastaan). Niin, ja tietenkin kasvimaitojen käyttö on myös ekologinen ja eettinen valinta – tämä kaakao on siis todellinen hyviskaakao!

Kaakao maistuu kuumana kesäpäivänä jäiden ansiosta virkistävälle, ja taltuttaa makeanhimon varmasti.

Virkistävän suklaisia hetkiä ruudun sillekin puolelle, xx

Dairyfree iced mint cocoa from sesame seed milk

Jäinen minttukaakao seesammaidosta
1 dl seesamin siemeniä, liotettuna yön yli (kuorellisia)
5-6 dl vettä
3-4 rkl raakakaakaojauhetta
1 rlk lucumajauhetta
n. 6 medjool-taatelia
n. 1/4 tl piparminttu-uutetta
jääpaloja

1. Laita liotetut siemenet blenderiin yhdessä veden kanssa. Anna pyöriä täydellä teholla, kunnes siemenet ovat varmasti rikkoutuneet veden sekaan ja “maito” on valmista.
2. Poista taateleista siemenet, ja lisää blenderiin yhdessä kaakaon, lucuman ja piparmintun kanssa. Blendaa, kunnes kaakao on tasaista.
3. Lisää mukaan jäitä ja murskaa ne blenderissä kaakaon sekaan.
4. Valmis! Kippis!

Dairyfree iced mint cocoa from sesame seed milk

4 kommenttia Jäinen minttukaakao seesammaidolla

  1. Anni
    23.7.2016 at 13:26 (6 vuotta sitten)

    Ihana resepti! Mitä minttu-uutetta käytät? Voiko eteeristä piparminttuöljyä käyttää tähän? ????

    Vastaa
  2. Anni
    23.7.2016 at 17:14 (6 vuotta sitten)

    Kiitos! Kaakaosta tuli ihanaa! Laitoin yhden tipan Frantsilan piparminttuöljyä (vaikkakin sanovat, ettei saisi sisäisesti käyttää). Täytyy kokeilla myös tuota uutetta.

    Vastaa
    • tuuliaj
      23.7.2016 at 17:39 (6 vuotta sitten)

      Jee, ihana kuulla että tykkäsit! 🙂

      Vastaa

Jätä vastaus Anni Peruuta vastaus

geturnet.com is for sale | HugeDomains
geturnet.com Buy now:$2,695 ▸ Buy now or ▸ Start payment plan Only $224.58/mo. for 12 months See details
  • 30-day money back guarantee
  • Take immediate ownership
  • Safe and secure shopping

geturnet.com

This domain is for sale: $2,695

Buy now for $2,695 or pay $224.58 per month for 12 months

▸ Buy now
or

This domain is for sale: $2,695

▸ Buy now or ▸ Start payment plan Only $224.58/mo. for 12 month See details
Questions? Talk to a domain expert: 1‑303‑893‑0552
  • Enjoy zero percent financing
  • Quick delivery of the domain
  • Safe and secure shopping

Since 2005, we've helped thousands of people get the perfect domain name

R
J
S
D
K
See more testimonials

Our promise to you

30-day money back guarantee

HugeDomains provides a 100% satisfaction guarantee on every domain name that we sell through our website. If you buy a domain and are unhappy with it, we will accept the return within 30 days and issue a full refund – no questions asked.

Quick delivery of the domain

In most cases access to the domain will be available within one to two hours of purchase, however access to domains purchased after business hours will be available within the next business day.

Safe and secure shopping

Your online safety and security is our top priority. We understand the importance of protecting your personal information.


We protect your information through SSL encryption technology, providing the safest, most secure shopping experience possible. Additionally, you may checkout with PayPal or Escrow.com.

Yes, you can transfer your domain to any registrar or hosting company once you have purchased it. Since domain transfers are a manual process, it can take up to 5 days to transfer the domain.

 

Domains purchased with payment plans are not eligible to transfer until all payments have been made. Please remember that our 30-day money back guarantee is void once a domain has been transferred.

 

For transfer instructions to GoDaddy, please click here.

Once you purchase the domain we will push it into an account for you at our registrar, NameBright.com, we will then send you an email with your NameBright username and password. In most cases access to the domain will be available within one to two hours of purchase, however access to domains purchased after business hours will be available within the next business day.

Nothing else is included with the purchase of the domain name. Our registrar NameBright.com does offer email packages for a yearly fee, however you will need to find hosting and web design services on your own.

Yes we offer payment plans for up to 12 months. See details.

If you wish the domain ownership information to be private, add WhoIs Privacy Protection to your domain. This hides your personal information from the general public.

 

To add privacy protection to your domain, do so within your registrar account. NameBright offers WhoIs Privacy Protection for free for the first year, and then for a small fee for subsequent years.

 

Whois information is not updated immediately. It typically takes several hours for Whois data to update, and different registrars are faster than others. Usually your Whois information will be fully updated within two days.

Your Web address means everything – watch our video see why

Your Web address means everything
watch our video see why

Quick stats

Domain length
8 characters
Keywords
Base domain
geturnet
TLD extension
.com
geturnet.com ▸ Buy now ▸ Start Payment Plan