Archive of ‘Jälkiruoka’ category

Pehmeä kookos-riisipuuro (vuoden eka!)

Vuoden ensimmäiset riisipuurot keiteltiin ruudun tällä puolen jo yli kaksi kuukautta sitten, kun lähdimme suunnittelemaan Vennerin joulua. Koko syksy on oikeastaan juostu aikatauluja kiinni kaiken kanssa, mutta ehdimme kuin ehdimmekin lanseerata Vennerin jouluruokakassin! Joulukassista alkoi kuulumaan toiveita oikeastaan heti kun saimme toiminnan alkamaan, ja tuli aika kiire suunnitella toimiva kokonaisuus, logistiikka ja kumppanit, eikä aika millään meinannut riittää kaikkeen – mutta riitti onneksi kuitenkin!

Ravitsevat ruokakassit jouluherkkuineen ja D-vitamiineineen ovat nyt myytävissä, aina 14.12 saakka – ja tarjoavat sinulle hyvin konkreettisen keinon auttaa! (Nyt niitä on myyty 484 kappaletta, eli 484 isoakin perhettä saa runsaan joulun! Ihan mieletöntä!! <3 Tavoitteena meillä tosin on jopa 1000 kappaletta, joten vielä on hieman matkaa että saamme tarjottua jouluruoka-apua kaikille sitä pääkaupunkiseudun Hope ry:ltä hakeneille.) Ruokakassin raaka-aineet ovat kasvisruokailijoille sopivia, maidottomia ja gluteenittomiakin.

Reseptien sekä 60 €:n arvoisen ruokakassin avulla perheet valmistavat ihanat laatikot, peruna-hernesalaatin, tämän superherkullisen ja pehmeän kookosriisipuuron, herkullisen kaneli-rusinakakun sekä suuren määrän ihania, kekseliäitä porkkana – ja lantturieskoja. Tämän lisäksi kassissa on joulusuklaata, hedelmiä, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, oliiviöljyä, ceylonin kanelia, sekä pitkäksi aikaa D-vitamiinia. (Yhden kassin elintarvikkeiden arvo on keskimäärin n. 58,5€, ja tähän päälle jokaisessa kassissa on myös –  tietenkin – Vennerin reseptivihko). Jouluruokakassista voi ostaa myös osan, 15€45€, ja näin olla mahdollistamassa reilua joulua myös apua tarvitseville – ja samalla saa itsekin kaikkea kivaa!

Markkinointikin on jo pyörähtänyt alkuun, ehkä oletkin nähnyt koskettavan jouluvideomme?

Tämän jouluruokakassin suunnittelun ansiosta olenkin siis ollut jouluruokien kimpussa ja todella aikaisin tänä vuonna. Kotonamme on leijaillut kaneli-runsinakakun tuoksua, kanelin ja muiden joulumausteiden pölähdyksiä, sekä olemme syöneet pehmeää kookos-riisipuuroa muutamaankin otteeseen, joulupuuron reseptiikan eläessä. Lopulliseen reseptiin päätyi kookosmaidon lisäksi kauramaitoa (tämä, jotta jouluruokakassista ei jäisi hävikkiä ja jokainen raaka-aine tulisi tarkasti käytettyä) ja näiden yhdistelmästä tulikin tosi ihana – myös heille, ketkä eivät suhtaudu kookoksen makuun täysin varauksettomasti! Kauramaito pehmentää kookoksen maun juuri sopivasti, ja tästä tulikin yllättävän lehmänmaitomainen lopputulos – pehmeän miedon kermainen, siis.

Kookosriisipuuro onkin aiheuttanut keskustelua somessamme, sillä Vennerin ruokakassit ovat maidottomia monestakin syystä. Yksi tärkeä syy kuitenkin kiilaa kärkeen: maku. Kauramaitoon keitetty, ripauksella kookosta maustettu puuro vain on yksinkertaisesti todella hyvää! Testaa vaikka itse!

Ja ihanaa pian alkavaa joulukuuta – ja tervetuloa myös Vennerin joukkoihin! <3
Tuulia

PEHMEÄ RIISIPUURO RIPAUKSELLA KOOKOSTA

neljälle

2 dl puuroriisiä
6 dl vettä
0,5 dl kookosmaitoa
5 dl kauramaitoa
ripaus suolaa

Päälle: ceylonin kanelia,rouhittuja pähkinöitä, kookossokeria

1. Kiehauta ensin riisit 2 desilitrassa vettä muutaman minuutin ajan.
2. Kun vesi on imeytynyt, lisää loppu vesi, sekä kaura- ja kookosmaito.
3. Anna kiehua hiljalleen välillä sekoitellen n. 40 minuutin ajan.
4. Kun puuro on valmista, mausta se suolalla, sokerilla sekä kanelilla.
5. Rouhi pähkinöitä puuron päälle ja nauti ihanan jouluisesta mausta!

 

Ihanat kauravanukkaat smoothiella

Kaupallinen yhteistyö Urtekram ja Asennemedia

Niin hassua kuin se onkin, heinäkuu meni ja elokuukin on jo yli puolivälissä! Kuka pysyi perässä? En ainakaan minä!

Nyt täällä ollaan jo kädet savessa ja läppäri käy kuumana syksyn uusia kuvioita suunnitellessa (joista saankin kertoa teille ihan pian!), mutta viime viikon vietimme ihan toisenlaisissa tunnelmissa. Ig storejani seuraavat tietävätkin että viime viikkomme täytti lampaiden hoito, juomaveden hakeminen purosta, marjastus ja tuntureita pitkin samoilu. Siis niiin rentouttavaa! Voitimme Metsähallituksen vuotuisessa arvonnassa lammaspaimenviikon Välimaan saamelaistilalla. Tila on lähes alkuperäisessä kuosissaan yhä, vaikka on rakennettu jo n. vuonna 1850. Aikamoista! Ja voin kertoa että tila oli ihana, lampaat suloisia ja soilla herkullisia lakkoja ja muita marjoja. Emmekä ehkä ikinä ole nukkuneet noin hyvin koko perhe. Siis joka yö! 2,5-vuotias tyttäremme usein havahtuu yöllä kerran / sekoilee jotain menemään, mutta siellä – ei mitään. Nukuttiin hyvin, syvästi ja pitkään. Jotain taikaa mökissä oli!

Mutta, tiedätkö mitä huomasin kuitenkin ikävöiväni? No, omaa keittiötä, blenderiä ja omia ruokarutiinejani. Onko aika ankeaa, haha! Mutta, olivathan ne pohjoisen kauppojen valikoimatkin nyt vähän erilaiset kuin täällä kotona, joten aika eri tavalla tuli viikon aikana syötyä kuin yleensä. Viikon lopulla olisin maksanut aika paljonkin vihersmoothiesta, ja makean nälän koittaessa olisi kyllä itse tehty, gluteeniton ja vegaaninen kaura-kerrosvanukas kelvannut! (Sen puutteessa päädyin suklaapatukkaan..)

Onnekseni olin jo ennen lomia kehitellyt yhteistyssä Urtekramin kanssa herkkuja, joiden äärelle palasinkin uudelleen heti palattuani. Olipa ihanaa! Näiden vähän parempien herkkujen lisäksi olen juonut paljon lehtikaalia ja muuta vihreää sisältävää smoothieta joka päivä, enkä tunnu saavani vihreistä raaka-aineista tarpeekseni. Mutta, enpä saa tarpeekseni näistä ihanista kerrosvanukkaistakaan, joiden toinen kerros syntyy yön yli pehmeästä kaurasta ja kookoksesta (ja näistä!), toinen kerros surautetaan juuri ennen herkuttelua tuomaan pirteyttä ja makua vanukkaaseen. Jep, olen samaa mieltä – ihanaa!

Vaikka kerrosvanukkaisen ainesosat ovat terveellisiä ja ravitsevia (hyvis-vanukkaita tarjolla siis!), ovat ne silti melkein kuin herkkuja. Tai, no. Sinä päätät. Kelpaavat ne aamupalalle, välipalaksi tai iltaan yhtä hyvin kuin herkkuhetkeenkin!

Kuten jo mainitsin, syntyivät reseptit Urtekramin uutuuksien innoittamina. Rakastan Urtekramin tuotteita yli kaiken, ja olen innoissani ja onnellinen jatkuvasti laajenevasta luomuvalikoimasta. Nyt posti tosiaan toi keittiööni nämä kaksi ihastuttavaa uutuutta, joista toinen, Superfood Mix Red, sisältää sekoituksen chiaa, pellavansiementä, psylliumia, lucumaa, karpalo- ja, acai-jauhetta. Superfood Mix Greenissä sen sijaan on chiaa, hamppua, kurpitsansiemenjauhoa, baobabia, ohraruohoa ja psylliumia. Nämä tuotteet päätyivät osaksi sekä vanukasta, että sen päälle tulevaa smoothieta – kumpikin värinsä mukaisesti tietenkin!

Kuten varmasti jo tiedättekin, Urtekram on nimi jonka usein luomun yhteydessä kuulee. Yritys uskoi luomuun jo silloin kuin en itse ollut vielä vaipossakaan, ehkäpä et sinäkään. Yritys on saanut alkunsa pienestä luomukaupasta Tanskasta, ja loppu on hirstoriaa. Noin saattaa käydä, kun jaksaa uskoa unelmiinsa ja puhtaampaan, parempaan maailmaan. Niin inspiroivaa!

Mutta, kuten Urtekramin tarina inspiroi minua, minä toivon vähän pienemmässä mittakaavassa inspiroivani sinua näillä kaura-kerrosvanukkailla – kerrothan, jos päädyt testaamaan reseptiä! ✨

Tuulia

IHANAT KERROSVANUKKAAT SMOOTHIELLA 

kahdelle

VANUKAS:
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita (esim. Urtekram)
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl kookosmaitoa (esim. Urtekram)
3,5 rkl Urtekramin Superfood Mix Red TAI 2,5 rkl Green (huom. voit korvata 2-3 rkl chiaa, jos ko. tuotetta ei ole saatavilla).
1 rkl sitruunan mehua
ripaus suolaa

VIHERSMOOTHIE
1 avokado
n. 100 g mangoa (pakastettuna)
1 banaani (mieluiten pakastettuna, mutta myös tuoreena käy)
kourallinen babypinaattia
kourallinen vahvaa minttua
n. 1 cm pala inkivääriä kuorittuna

TAI

VADELMASMOOTHIE
1,5 pakastettua banaania
kaksi kourallista pakastevadelmia
1 dl kaurajugurttia
n. 0,5 dl vettä

Päälle: Urtekramin superfood mix-sekoituksia, marjoja, minttua.

1. Valmista vanukas edellisenä iltana. Lisää kaikki ainekset blenderiin, ja sekoita täydellä teholla kunnes seoksesta tulee hyvin tasaista. Laita jääkaappiin tekeytymään n. 4 tunnin ajaksi – yön yli. Paloittele myös banaanit pakkaseen.

2. Kun vanukas on valmista, pehmeää ja sopivan lusikoitavaa, valmista valitsemasi smoothie vanukkaan päälle: lisää kaikki raaka-aineet blenderiin, ja sekoita tasaista. Tarjoile välittömästi ihanan pehmeän vanukkaan kanssa tai päällä. Koristele, ja lusikoi menemään ja nauti! 🙂

Täydellinen kesän pannukakku kaurasta

En tiedä kesällä ehkä mitään ihanampaa kuin pannari. Vanha kunnon pannukakku! Pehmeä, mukaan mahdollisimman paljon marjoja ja päällystettynä kookoskermalla. Valmistuu todella helposti, ja kun makeutta tulee mukaan sekä kauramaidosta että tässä käytetyistä kaurajauhoista, ei muuta makeutustakaan juuri tarvitse!

Pannari on ehkä lapsuuteni lemppariherkku, enkä tiedä miksi sitä tulee tehtyä niin harvoin. Ovathan letutkin ihania, mutta pannari sen sijaan sopii meille laiskemmille helpompia ratkaisuja hakeville erinomaisesti! Taikina sekaisin, sekoitus, hetken odottelu ja uuniin – täydellistä! Eilen veimme tätä täällä maalla tuliaiseksi enoni luo, ja kolme aikusta ja kolme lasta tuhosivat pannarin hetkessä. Siis todella hetkessä, eikä muruakaan jäänyt jäljelle! Hyvä kun ehdimme käydä mansikkamaalla hakemassa marjoja pannarin päälle, hah.

Pannarin rakenne oli juuri täydellinen: sopivasti purutuntumaa, pysyy hyvin kasassa (voi syödä jäähtyneenä käsinkin, kuten aina lapsena!) ja silti ihanan pehmeä. Nam. Itse tykkään pannarista paksuna, joten tein sen isohkoon uunivuokaan pellin sijasta, mutta sen voi tehdä juuri niin paksuksi tai litteäksi kuin itse toivoo, paistoaikaa säätämällä.

Tein tämän reseptin Risentan sivuille, mutta – jälleen kerran – en malta olla jakamatta tätäkin kanssanne. Tämä resepti ei ole vegaaninen, ja on pakko sanoa että mielestäni pannarin paras rakenne syntyy kananmunilla. Tai sitten en ole löytänyt tarpeeksi hyvää kananmunankorviketta tähän (ja otan vastaan vinkkejä!).

Huomioittehan vielä, että Risentan kaurajauho ei ole gluteenitonta, vaan tavallista kauraa. Se sopii meidän perheelle hyvin, mutta vaihda jauhot tarvittaessa varmasti gluteenittomaan versioon jos tarvetta.

Marjaisia pannarihetkiä,
Tuulia

TÄYDELLINEN KESÄN PANNUKAKKU KAURASTA 

3 kananmunaa
8 dl kauramaitoa (voit korvata osan vedellä)
4 rkl vaahterasiirappia
4 dl (Risentan) kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl jauhettua kardemummaa
100 g sulatettua voita tai neitsytkookosöljyä
ripaus suolaa

päälle:
(kookos)kermavaahtoa
kesän marjoja

1. Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki kevyesti.Sekoita maito kananmuniin ja sekoita hyvin.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.

3. Sekoita jauhot kananmuna-maito -seokseen. Lisää mukaan myös sulatettu voi/öljy, sekä vaahterasiirappi. Sekoita hyvin, kunnes taikina on tasaista.

5. Anna tekeytyä n. 30 minuutin ajan. Laita uuni lämpenemään 225°C:een.Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille tai laajaan uunivuokaan. Paista 30-60 min. valitsemasi astian syvyydestä riippuen.

6. Tarjoile jäähtynyt pannari kermavaahdon sekä tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa.

Suklaa-mantelikakku kookoskermalla

Tervetuloa – olet saapunut syntisen hyvän suklaakakun pariin!

Ei lainkaan huono juttu, sillä sen lisäksi että tämä suklaakakku on ihana ja kaunis, on se myös superhelppo tehdä. Sopii kesään niin makunsa (koristele kakku lempparimarjoillasi tai sesongin hedelmillä) kuin tekotapansa puolesta ja onnistuu vaikka alkeellisemmassakin mökkikeittiössä. Valmistukseen kuuluvat lähinnä sekoitus ja paistaminen, joten pari kulhoa ja mahdollisuudet mainittuihin työvaiheisiin olisi tietty hyvä olla!

Henkilökohtaisesti reseptin valmistuksen helppous on minulle aina tärkeää (en vain jaksa kovin monimutkaisia ohjeita, kuten varmaan tiedätkin jo!) mutta kesällä ja mökillä tämä korostuu entisestään. Mökillämme on vain aurinkoenergia eikä juurikaan sähkövälineitä. Elelen siis suuren osan kesästäni vailla blenderin tuomaa ylellisyyttä, ja oletan että muutkin, vaikka ehkäpä tämä sähköttömyys alkaa olemaan jo harvinaisempaa, hah!

Mutta – olitpa sitten kaupungissa, hyvin varustellulla mökillä tai perintesemmällä, sopii tämä resepti sinulle – kukapa ei helppoja mutta herkullisia kakkuja kaipaisi!

Tein alunperin tämän reseptin Risentalle, mutta halusin kuitenkin jakaa kakkureseptin tälläkin alustalla teidän kanssanne. Vähän poikkeuksellisesti käytin tällä kertaa kakussa kananmunia, joten resepti ei ole vegaaninen, mutta kananmunat voi korvata esim. muutamalla soseutetulla banaanilla. Tällä kertaa en kuitenkaan itse halunnut banaanin makua kakkuun, vaan menin perinteisemmillä keinoilla.

Kakusta tuli mehevää, paksun suklaista ja kuorrutteen kanssa superherkullista. Mantelijauho vaan on ihan parasta leivonnassa! Katselen nyt jälkeenpäin näitä kuvia ja ai vitsi olisipa tätä jääkaapissamme juuri nyt – namm. Vaikka resepti valmistuukin helposti, tähänkään ei juuri nyt harmikseni ole aikaa, mutta ehkäpä sinä testaat tätä! Jos teet niin, muistathan jakaa kuvan IG:ssä ja tägätä minut, niin näen kuvasi. 🙂

Herkullisen pehmeitä kakkuhetkiä,
Tuulia

SUKLAA-MANTELIKAKKU KOOKOSKERMALLA 

20 cm vuokaan

3 dl mantelijauhoa
1 dl tummaa sokeritonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 tl aitoa vaniljajauhetta
4 luomu tai Friida-kananmunaa
1,25 dl vaahterasiirappia tai hunajaa
1 rkl öljyä (esim. neitsytkookosöljyä) vuoan voiteluun

Kookoskermavaahto:

1 prk kylmässä säilytettyä kookosmaitoa tai muuta valitsemaasi kermaa
1-2 rkl kaakaojauhetta
hieman vaahterasiirappia

koristeluun: pensasmustikoita ja suklaarouhetta.

1. Aseta uuni lämpeämään kohti 175 astetta, ja leivinpaperoi sekä öljyä (irtopohja)vuoka kevyesti.

2. Sekoita sitten keskenään kuivat aineet.

3. Riko munat kulhoon, ja riko niiden rakenne. Sekoita joukkoon vaahterasiirappi.

4. Sekoita kuivat ja märät aineet keskenään, ja kaada taikina vuokaan.

5. Paista n. 35-40 minuutin ajan – kakku saa jäädä ihanan kosteaksi keskeltä!

6. Anna kakun jäähtyä kunnolla. Kaavi jähmettynyt kookoskerma purkista, ja vatkaa kevyesti vaahdoksi, tai käytä tavallista kermavaahtoa. Sekoita kermaan kaakaojauhe sekä makeutus, ja koristele kakku.

7. Valmis! Herkuttelemaan!

1 2 3 5