Archive of ‘Smoothiet / mehut’ category

Hyvän yön lämmin reishijuoma

Käsi ylös ne, ketkä ovat syksyn ja talven mittaan poteneet stressiä, puhkuneet kiirettä tai valvoneet sängyssä pikkutunneille saakka? Ruudun tällä puolella molemmat kädet ovat korkealla, ja voin vastata jokaiseen kohtaan myöntävästi. Aina kaikki stressi ei olekaan pahasta, vaan voi antaa jopa tarvittavaa buustia hektisiin hetkiin. Kuitenkin, siinä vaiheessa kun kiireen tuntu ei lähdekään pois illan tullen ja uni häiriintyy, alkaa tilanne olemaan aika hankala jaksamisen (ja tummien silmänalusten) kannalta.

Jokaisen stressaajan ja sängyssä pyöriskelijän ystävä, reishi, saapuu apuun, eipä hätää! Reishiä (eli lakkakääpää) käytän säännöllisesti myös smoothissa, mutta jo pidemmän aikaa olen kaivannut sen rauhoittavaa vaikutusta iltaisin. Olen sekoitellut sitä kuumaan veteen hunajan kanssa (molemmat edesauttavat unen saamista), mutta ollaan rehellisiä – maku ei ole kummoinen. Juon juomaa ainoastaan rauhoittuakseni, ja siihen se toimii erinomaisesti. Halusin kuitenkin löytää juoman, jossa näiden ominaisuuksien lisäksi reishin voimakas maku peittyisi paremmin, ja ta-daa, tässä se tulee. Riisimaitoon tehty mausteinen reishijuoma!

Rauhoittavaan reishijuomaan tarvitset 2-3 dl riisi- tai mantelimaitoa, 1-2 tl reishiä (maku on voimakas, joten aloita hieman vähemmällä ja lisää makusi mukaan), jauhettua inkivääriä, kardemummaa, aitoa vaniljajauhetta, hunajaa. Sekä riisi- että mantelimaito voi olla aika makeaa, joten ole varovainen ettei  hunajaa tule liikaa. Lämmitä maito, sekoita kaikki ainekset yhteen. Maistele matkalla jotta pääset juuri omaan makumaailmaasi sopivaan tulokseen juoman kanssa. Inkiväärin maku pehmentää reishin voimakasta makua, joten älä jätä sitä pois juomastasi.

Reishillä on vahva asema kiinalaisessa lääketieteessä, ja se on yleisesti hyvin siedetty, voimakas adaptogeeni (sieniallergioiden kanssa toki pitää olla tarkkana). Sillä on vaikka kuinka paljon eri terveysvaikutuksia, mikä ei tietenkään haittaa, vaikka stressinhallinta ja unen kiinni saaminen olisikin ensisijaisesti mielessä. Mikäli unettomuus on jatkunut pitkään, kannattaa toki kokeilla myös melatoniinia. Itselläni paras combo syntyykin juuri näistä kahdesta, ja tilapäistä unettomuutta helpottaa jo tieto siitä, että tehokkaita keinoja sen katkaisemiseksi on olemassa.

Stressinpoistoon on toki paljon muitakin välineitä. Ihan pakko mainita esimerkiksi intialainen päähieronta, missä kävin muutama viikko sitten! Hoidossa käsitellään yläselän ja pään lihaksia sekä akupistesteitä – olisin voinut nukahtaa jo siihen tuoliinkin. Kävin hoidossa Vihreä Kampa-nimisessä ekokampaamossa Töölössä, missä olen asioinut jo muutaman vuoden ajan Päivin hellässä ja ammattitaitoisessa huomassa. Tällä kertaa päädyin värjäyksen sijaan päähierontaan ja turvehoitoon (värjäystä ei voi tehdä samaan aikaan), ja tulos oli ihana, sekä hiusten että rentoutumisen kannalta! Suosittelen lämpimästi! <3

Juo hyvän yön juoma lämpimänä, sulje tv ja läppäri, älä feisbuukkaa. Meditoi hetki, hengittele ja kuuntele rauhoittavaa musiikkia, himmennä valoja. Tämän jälkeen unenpää saattaakin olla jo kiinni otettavissa. Rauhallisia hetkiä ja hyviä unia sinnekin!

Syksyn supersmoothie

Yllättäen viikonloppuna huomasin, että smoothiet ovat jääneet kirjoituksissani pahaan paitsioon, huolimatta siitä, että ne kuuluvat olennaisena osana aamuihini. Korjataanpa nyt siis tilanne! Tämä smoothie on ihanan värinen, raikkaan makuinen ja sisältää C-vitamiinia. Juoma parantaa vastustuskykyä ja auttaa kehoasi puolustautumaan viruksia vastaan. Samalla se helpottaa syksyn mahdollisesti mukanaan tuomaa stressiä, antaa energiaa ja tukee maksan toimintaa. Sopii siis syksyn flunssakauteen erinomaisesti (mihin emme tietenkään halua ottaa osaa).

Juoman lääkinnällisyydestä vastaavat reishi (lakkakääpä) ja shisandra. Reishi toimii adaptogeeninä, ja auttaa kehoasi sopeutumaan haasteellisiin tilanteisiin. Sen sanotaan parantavan keskittymiskykyä, voimistavan yleiskuntoa ja buustaavan immuunijärjestelmää. Tämän kaiken lisäksi se mm. auttaa kehoasi puhdistumaan. Shisandra sen sijaan on hapan marja, ja samoin kuin reishi, ojentaa shisandra auttavan kätensä stressinhallinnassa sekä maksan toiminnan tukemisessa. Se voi myös parantaa suorituskykyä, ja Kiinassa yrttiä on perinteisesti käytetty myös ihon nuorekkuuden säilyttämiseen (mikä ei luonnollisesti haittaa meitä ;)).

Bee Complex sen sijaan on raakahunajaa, missä on lisäksi siitepölyä sekä royal jellyä ja propolista – ihan mahtava paketti mineraaleja, vitamiineja, aminohappoja ja vaikka mitä! 🙂 Propoliksen kerrotaan olevan luonnon oma antibiootti joten tämä hunaja on luonnollinen valinta smoothieen, jolta odotetaan tukea syksyn haasteisiin.

Syksyn smoothieen tarvitset 2dl karpaloita, 2-3dl mansikoita, 1 banaanin, 4 rkl riisiproteiinia, 1 prk kookosmaitoa, 1-2tl reishiä, 1tl shisandraa, 1rkl kookosöljyä, 2 rkl hunajaa (tässä: Bee Complex), sopivasti vettä.

Laita ainekset blenderiin ja iloisesti sekaisin. Maistele, lisää hunajaa jos shisandran hapan maku tulee liikaa läpi juomastasi. Koristele lopuksi kookosmaidolla, ja flunssakauden salainen aseesi on valmis!

Mehubileet ja lasillinen superjuomaa

Kesästä lähtien keittiötämme on koristanut mehupuristin, joka pienellä järjestelyllä löysi paikkansa blenderin ja kahvinkeittimen välistä. (Myönnettäköön, että tilaa sille ei ehkä olisi ollut, mutta ainakin vielä poikaystäväni on saanut pitää kahvinkeittimen esillä, hah.) Itsetehdyt mehut ovat ihan huippuja, ja niistä on superhelppo saada ravinteita: vitamiineja, mineraaleja, antioksidantteja ja entsyymejä, eivätkä mehut rasita ruuansulatuselimistöä juuri lainkaan. Itsepuristetuissa mehuissa ravinteet säilyvät 95%sti, joten saat lähes kaiken hedelmien ja kasvisten hyvistä puolista käyttöösi.

Ja kyllä, hedelmät ja kasvikset voi toki syödä sellaisenaankin, mutta mehu on todella nopea tapa saada ravinteita nopeasti ja paljon kerralla (et ehkä kuitenkaan jaksaisi syödä kerralla esim. paria omenaa, puolikasta kurkkua, palasta inkivääriä, puolikasta parsakaalia jne.). Sen lisäksi mehuun on helppo sekoitella vähän lisäbuustia. Nyt en viittaa alkoholiin (vaikka voisivat nämä drinkeissäkin toimia ;)), vaan kuivattuihin yrtteihin ja superfood-jauheisiin.

Tällä kertaa päätin esitellä teille mehun, jonka energiaa ja pirteyttä tuovaa vaikutusta on lähes mahdoton olla huomaamatta. Se puhdistaa ja alkalisio kehoa, helpottaa ruuansulatusta, on rautapitoinen, ja lisäksi mehun sisältämä fenkoli yhdessä lehtivihreän kanssa edistää hemoglobiinin muodostumista. Todellinen superjuoma!

Mehuun tarvitset 1/2 kurkun, 2 omenaa, 1/2 fenkolin, 1 sitruunan ja 1/2 parsakaalin (1tl chlorellaa)

Lisää kaikki ainekset mehupuristimeen, ja lopuksi halutessasi sekoita mehuun chlorellaa, lisäämään lehtivihreän ja ravinteiden määrää mehussasi entisestään. Mikäli et ole tottunut levän makuun, voi mehu olla aika tujua kamaa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että levän makuun tottuu n. viikossa kun sen ottaa osaksi arkeaan. Pieni alun kärvistely on nimittäin pieni hinta kaikesta siitä energiasta mitä tämä ihmelevä käyttäjälleen tarjoaa!

Nautithan superjuomasi heti – jo 10 minuutin säilömisen sanotaan tuhoavan sen ravinteita. Kippis!

Let’s never forget the first time we met

Epäilen että ensimmäinen kohtaamisemme kookosveden kanssa ei ollut tälle toiselle osapuolelle niin merkittävä kuin se oli minulle, mutta allekirjoittaneen puolelta se oli rakkautta ensimmäisellä suullisella. Kookosvedestä on kirjoittettu vaikka kuinka paljon, mutta yhä se herättää paljon kysymyksiä lähipiirissänikin.

Kookos on ylipäätään ihan mahtava hedelmä! Kookos helpottaa eläinperäisten ainesosien korvauksessa niin ruuanlaitossa kuin leivonnassakin, ja tarjoaa meille vaikka mitä mielettömiä ainesosia:  kookosöljyä (yksi parhaista öljyistä, sekä ruuanlaittoon että ulkoisesti),kookosmaitoa, jolla voi mm. korvata kerman ruuanlaitoissa ja maidon aamukahvissa (lisäaineeton ei paakkuunnu), kookoskermaa, josta voit vaikka vatkata ihanan kermavaahdonkorvikkeen (tsekkaa ohje esim. täältä). Kookoksesta valmistetaan myös gluteenittomaan leivontaan sopivaa kookosjauhoa (proteiini- ja kuiturikas jauho),kookoshiutaleita, ja sitten on tietenkin se vesi. YK:n elintarvike – ja maatalousjärjestö FAO on nimennyt kookosveden “elämän vedeksi”, ja se onkin jo aika paljon sanottu, eikö olekin!

Kookosveden sanotaan olevan maailman elektrolyyttipitoisin neste, joka on lähes identtistä ihmisen veriplasman kanssa. Kookoksen nestettä on eri lähteiden mukaan käytetty jopa verensiirroissa sekä äidinmaidonkorvikkeena, joten odotukset “elämän vetenä” lienevät jo tällä faktalla kuitattu. Aikamoista. Meille, jotka emme tarvitse kookosvettä yhtä kipeästi kuin edellä mainituissa tapauksissa, toimii kookosvesi täydellisenä nesteyttäjänä urheilusuorituksen aikana, sitä ennen ja sen jälkeen, smoothien pohjana ja janojuomana kuumana päivänä. Itse juon pienen tölkillisen työpäivän aikana, eikä mikään poista monen palaverin (ja aivan liian monen kahvikupillisen) tuomaa päänsärkyä ja nuutunutta oloa niin tehokkaasti kuin tämä juoma. Kiireisen arkipäivän lifesaver, sanoisin.

Kookosvesi sopii myös hyvin festarikesään: paranna seuraavan päivän oloasi juomalla ensin pieni vihershotti (esim. 1 tl chlorellajauhetta sekoitettuna pieneen määrään kookosvettä) ja sen päälle lisää kookosvettä. Odottele hetki ja harkitse sen jälkeen vasta buranan ottamista. Toimii erityisen hyvin, jos olet ottanyt yhden vihershotin jo ennen nukkumaan menoa. Eipä aikaakaan, kun olet valmis seuraavaan festaripäivään!

Lyhyesti: Kookosvedessä on siis täydellinen sekoitus vitamiineja, kivennäis – ja hivenaineita isotonisessa muodossa, joten sen nesteytyskyky ja sisältämien ainesosien imeytymien ovat optimaalisella tasolla. Kookosvesi on sokeriton, vähäkalorinen ja 100% luonnollinen tuote, ja se sisältää paljon entsyymejä. Kookosvedestä saat myös kalsiumia, hyvin imeytyvässä muodossa. Kuka tarvitsee maitoa, vai mitä.

Oma lempparini on tällä hetkellä Go Coco, sen aavistuksen toffeemaisen maun vuoksi, mutta tykkään myös kuvissa näkyvästä Coco-merkkistä vedestä. Tai oikeastaan olen tykännyt kaikista mitä olen maistanut, vaikka vesissä onkin aika paljon eroja.   Kippis, kookoksenmakuiselle kesälle!       

1 5 6 7