Archive of ‘Välipala / snacks’ category

Ihanat kauravanukkaat smoothiella

Kaupallinen yhteistyö Urtekram ja Asennemedia

Niin hassua kuin se onkin, heinäkuu meni ja elokuukin on jo yli puolivälissä! Kuka pysyi perässä? En ainakaan minä!

Nyt täällä ollaan jo kädet savessa ja läppäri käy kuumana syksyn uusia kuvioita suunnitellessa (joista saankin kertoa teille ihan pian!), mutta viime viikon vietimme ihan toisenlaisissa tunnelmissa. Ig storejani seuraavat tietävätkin että viime viikkomme täytti lampaiden hoito, juomaveden hakeminen purosta, marjastus ja tuntureita pitkin samoilu. Siis niiin rentouttavaa! Voitimme Metsähallituksen vuotuisessa arvonnassa lammaspaimenviikon Välimaan saamelaistilalla. Tila on lähes alkuperäisessä kuosissaan yhä, vaikka on rakennettu jo n. vuonna 1850. Aikamoista! Ja voin kertoa että tila oli ihana, lampaat suloisia ja soilla herkullisia lakkoja ja muita marjoja. Emmekä ehkä ikinä ole nukkuneet noin hyvin koko perhe. Siis joka yö! 2,5-vuotias tyttäremme usein havahtuu yöllä kerran / sekoilee jotain menemään, mutta siellä – ei mitään. Nukuttiin hyvin, syvästi ja pitkään. Jotain taikaa mökissä oli!

Mutta, tiedätkö mitä huomasin kuitenkin ikävöiväni? No, omaa keittiötä, blenderiä ja omia ruokarutiinejani. Onko aika ankeaa, haha! Mutta, olivathan ne pohjoisen kauppojen valikoimatkin nyt vähän erilaiset kuin täällä kotona, joten aika eri tavalla tuli viikon aikana syötyä kuin yleensä. Viikon lopulla olisin maksanut aika paljonkin vihersmoothiesta, ja makean nälän koittaessa olisi kyllä itse tehty, gluteeniton ja vegaaninen kaura-kerrosvanukas kelvannut! (Sen puutteessa päädyin suklaapatukkaan..)

Onnekseni olin jo ennen lomia kehitellyt yhteistyssä Urtekramin kanssa herkkuja, joiden äärelle palasinkin uudelleen heti palattuani. Olipa ihanaa! Näiden vähän parempien herkkujen lisäksi olen juonut paljon lehtikaalia ja muuta vihreää sisältävää smoothieta joka päivä, enkä tunnu saavani vihreistä raaka-aineista tarpeekseni. Mutta, enpä saa tarpeekseni näistä ihanista kerrosvanukkaistakaan, joiden toinen kerros syntyy yön yli pehmeästä kaurasta ja kookoksesta (ja näistä!), toinen kerros surautetaan juuri ennen herkuttelua tuomaan pirteyttä ja makua vanukkaaseen. Jep, olen samaa mieltä – ihanaa!

Vaikka kerrosvanukkaisen ainesosat ovat terveellisiä ja ravitsevia (hyvis-vanukkaita tarjolla siis!), ovat ne silti melkein kuin herkkuja. Tai, no. Sinä päätät. Kelpaavat ne aamupalalle, välipalaksi tai iltaan yhtä hyvin kuin herkkuhetkeenkin!

Kuten jo mainitsin, syntyivät reseptit Urtekramin uutuuksien innoittamina. Rakastan Urtekramin tuotteita yli kaiken, ja olen innoissani ja onnellinen jatkuvasti laajenevasta luomuvalikoimasta. Nyt posti tosiaan toi keittiööni nämä kaksi ihastuttavaa uutuutta, joista toinen, Superfood Mix Red, sisältää sekoituksen chiaa, pellavansiementä, psylliumia, lucumaa, karpalo- ja, acai-jauhetta. Superfood Mix Greenissä sen sijaan on chiaa, hamppua, kurpitsansiemenjauhoa, baobabia, ohraruohoa ja psylliumia. Nämä tuotteet päätyivät osaksi sekä vanukasta, että sen päälle tulevaa smoothieta – kumpikin värinsä mukaisesti tietenkin!

Kuten varmasti jo tiedättekin, Urtekram on nimi jonka usein luomun yhteydessä kuulee. Yritys uskoi luomuun jo silloin kuin en itse ollut vielä vaipossakaan, ehkäpä et sinäkään. Yritys on saanut alkunsa pienestä luomukaupasta Tanskasta, ja loppu on hirstoriaa. Noin saattaa käydä, kun jaksaa uskoa unelmiinsa ja puhtaampaan, parempaan maailmaan. Niin inspiroivaa!

Mutta, kuten Urtekramin tarina inspiroi minua, minä toivon vähän pienemmässä mittakaavassa inspiroivani sinua näillä kaura-kerrosvanukkailla – kerrothan, jos päädyt testaamaan reseptiä! ✨

Tuulia

IHANAT KERROSVANUKKAAT SMOOTHIELLA 

kahdelle

VANUKAS:
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita (esim. Urtekram)
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl kookosmaitoa (esim. Urtekram)
3,5 rkl Urtekramin Superfood Mix Red TAI 2,5 rkl Green (huom. voit korvata 2-3 rkl chiaa, jos ko. tuotetta ei ole saatavilla).
1 rkl sitruunan mehua
ripaus suolaa

VIHERSMOOTHIE
1 avokado
n. 100 g mangoa (pakastettuna)
1 banaani (mieluiten pakastettuna, mutta myös tuoreena käy)
kourallinen babypinaattia
kourallinen vahvaa minttua
n. 1 cm pala inkivääriä kuorittuna

TAI

VADELMASMOOTHIE
1,5 pakastettua banaania
kaksi kourallista pakastevadelmia
1 dl kaurajugurttia
n. 0,5 dl vettä

Päälle: Urtekramin superfood mix-sekoituksia, marjoja, minttua.

1. Valmista vanukas edellisenä iltana. Lisää kaikki ainekset blenderiin, ja sekoita täydellä teholla kunnes seoksesta tulee hyvin tasaista. Laita jääkaappiin tekeytymään n. 4 tunnin ajaksi – yön yli. Paloittele myös banaanit pakkaseen.

2. Kun vanukas on valmista, pehmeää ja sopivan lusikoitavaa, valmista valitsemasi smoothie vanukkaan päälle: lisää kaikki raaka-aineet blenderiin, ja sekoita tasaista. Tarjoile välittömästi ihanan pehmeän vanukkaan kanssa tai päällä. Koristele, ja lusikoi menemään ja nauti! 🙂

Täydellinen kesän pannukakku kaurasta

En tiedä kesällä ehkä mitään ihanampaa kuin pannari. Vanha kunnon pannukakku! Pehmeä, mukaan mahdollisimman paljon marjoja ja päällystettynä kookoskermalla. Valmistuu todella helposti, ja kun makeutta tulee mukaan sekä kauramaidosta että tässä käytetyistä kaurajauhoista, ei muuta makeutustakaan juuri tarvitse!

Pannari on ehkä lapsuuteni lemppariherkku, enkä tiedä miksi sitä tulee tehtyä niin harvoin. Ovathan letutkin ihania, mutta pannari sen sijaan sopii meille laiskemmille helpompia ratkaisuja hakeville erinomaisesti! Taikina sekaisin, sekoitus, hetken odottelu ja uuniin – täydellistä! Eilen veimme tätä täällä maalla tuliaiseksi enoni luo, ja kolme aikusta ja kolme lasta tuhosivat pannarin hetkessä. Siis todella hetkessä, eikä muruakaan jäänyt jäljelle! Hyvä kun ehdimme käydä mansikkamaalla hakemassa marjoja pannarin päälle, hah.

Pannarin rakenne oli juuri täydellinen: sopivasti purutuntumaa, pysyy hyvin kasassa (voi syödä jäähtyneenä käsinkin, kuten aina lapsena!) ja silti ihanan pehmeä. Nam. Itse tykkään pannarista paksuna, joten tein sen isohkoon uunivuokaan pellin sijasta, mutta sen voi tehdä juuri niin paksuksi tai litteäksi kuin itse toivoo, paistoaikaa säätämällä.

Tein tämän reseptin Risentan sivuille, mutta – jälleen kerran – en malta olla jakamatta tätäkin kanssanne. Tämä resepti ei ole vegaaninen, ja on pakko sanoa että mielestäni pannarin paras rakenne syntyy kananmunilla. Tai sitten en ole löytänyt tarpeeksi hyvää kananmunankorviketta tähän (ja otan vastaan vinkkejä!).

Huomioittehan vielä, että Risentan kaurajauho ei ole gluteenitonta, vaan tavallista kauraa. Se sopii meidän perheelle hyvin, mutta vaihda jauhot tarvittaessa varmasti gluteenittomaan versioon jos tarvetta.

Marjaisia pannarihetkiä,
Tuulia

TÄYDELLINEN KESÄN PANNUKAKKU KAURASTA 

3 kananmunaa
8 dl kauramaitoa (voit korvata osan vedellä)
4 rkl vaahterasiirappia
4 dl (Risentan) kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl jauhettua kardemummaa
100 g sulatettua voita tai neitsytkookosöljyä
ripaus suolaa

päälle:
(kookos)kermavaahtoa
kesän marjoja

1. Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki kevyesti.Sekoita maito kananmuniin ja sekoita hyvin.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.

3. Sekoita jauhot kananmuna-maito -seokseen. Lisää mukaan myös sulatettu voi/öljy, sekä vaahterasiirappi. Sekoita hyvin, kunnes taikina on tasaista.

5. Anna tekeytyä n. 30 minuutin ajan. Laita uuni lämpenemään 225°C:een.Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille tai laajaan uunivuokaan. Paista 30-60 min. valitsemasi astian syvyydestä riippuen.

6. Tarjoile jäähtynyt pannari kermavaahdon sekä tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa.

Suklaavanukas maapähkinäkastikkeella (ja kukkakaalilla)

Suklaariisivanukas! Ajatus iski päähäni yllättäen yhtenä päivänä, enkä päässyt siitä enää eroon. Olen muutenkin huomannut lähiaikoina kaipaavani tummaa suklaata elämääni sekä reseptien että ihan suklaan muodossa, ja huomaan reseptiunelmieni keippuvan tiukasti nyt suklaan ympärillä. Toivottavasti et muuten missannut edellistä postaustani, unelmaista cashew-kaakaota? Se on ihanaa, ja ah niin helppoa! Ja TÄYDELLISTÄ näihin pakkasiin.

Mutta, kuten ehkä arvaattekin, lähdin hakemaan suklaavanukkaaseen twistiä jostain ihan muualta kuin riisistä. Niinpä, kukkakaalista tietenkin! Meillä kukkakaali kuuluu jääkaapin perusvarustukseen, ja tykkään sen mausta niin raakana esimerkiksi salaateissa, kypsennettynä “kukkakaaliriisinä” sekä erilaisina lisukkeina. Ja sitä saa luomunakin helposti! Lähiaikoina olen sujauttanut kukkakaalia myös smoothieen, ja ajatuksissani on testata kukkakaali nice creamia – kunhan sää taas vaan muuttuu hieman jädemyönteisemmäksi!

Tein siis ensin raa’asta kukkakaalista kukkakaaliriisin, sitten suklaavanukkaan, mitkä sekoitin yhteen. Kukkakaali tuli mielestäni liian voimakkaana esille, joten päätin rikkoa sen rakenteen vanukkaassa. Tulos oli jo tosi hyvä, mutta, tämäkin versio sopii parhaiten niille ketkä tykkäävät kukkakaalista raakana, sillä sen maku hieman puskee suklaan ja maapähkinän läpi. Parhaaseen lopputulokseen pääsin lopulta kun käytin hyörytettyä ja viilentynyttä kukkakaalia. Pakastettukin varmasti sopisi! Näin alunperin kehittelemästäni suklaa-kukkakaaliriisivanukkaasta olikin jatkettu matkaa varsinaiseksi hävikkivanukkaaksi – jäikö höyrytettyä kukkakaalia dinneriltä yli? Ei hätää, tee siitä terveellistä vanukasta!

Suklaa-kukkakaalivanukas on täydellinen tapa piilottaa kasviksia lastenkin lautaselle, ja toimii varmasti erinomaisesti myös bataatilla tai vaikka myskikurpitsalla. Olemme jälleen kasvisten piilottelun ytimessä, ja lupaan että viimeistään vanukkaan seassa kasvikset maistuvat nirsoiluunkin taipuvaisille henkilöille (niin lapsille kuin aikuisillekin). Vanukkaassa on muuten myös avokadoa, eli vaikka mitä hyvää myös terveysnäkökulmasta. Meillä ei onneksi vielä tarvitse piilotella kasviksia, mutta jos jossain vaiheessa täytyy, voin kertoa olevani siihen varautunut, haha!

Mutta sen pidemmittä puheitta, jatketaanpas reseptin pariin – toivottavasti tykkäätte!
Tuulia

SUKLAA-KUKKAKAALIVANUKAS MAAPÄHKINÄKASTIKKEELLA

2 rkl raakakaakaojauhetta
4 tuoretaatelia
1 avokado
n. 0,5 dl kermaista kookosmaitoa
n. 150 g kukkakaalia (höyrytettynä ja viilennettynä)
1-2 rkl vaahterasiirappia
o,5 tl ceylonin kanelia
ripaus suolaa

kastike:
2-3 rkl sileää maapähkinävoita
(hieman neitsytkookosöljyä)

tarjoiluun: mustikoita.

1. Höyrytä ja viilennä kukkakaali, tai käytä aterialta ylijäänyttä.
2. Lisää kaikki raaka-aineet blenderiin, ja sekoita tasaista.
3. Tarkista maku, lisää tarpeen mukaan kaakaojauhetta / makeutusta / kanelia.
4. Valmista maapähkinäkastike: lusikoi maapähkinävoita pieneen kattilaan ja lämmitä, kunnes sen koostumus muuttuu juoksevaksi. Tarvittaessa lisää mukaan ripaus neitsytkookosöljyä.
5. Tarjoile vanukas maapähkinäkastikkeen, kookosmaidon sekä mustikoiden kanssa. Nauti!

Paksu cashewkaakao ja cashewkermaa

Tämä cashewkaakao on ihanaa, paksua ja syntyy hetkessä. Lämmin juoma on maidoton, ja cashewmaidonkin teet samalla suoraan pähkinöistä kun sekoitat muun kaakaon aineet toisiinsa blenderissä – kuinka kätevää! Riittää kun kaapeissasi on nämä muutamat kuiva-aineet (meillä näitä on oikeastaan aina) ja helppo, pehmeä ja suloisen suklainen kaakaohetki on vain minuuttien päässä – ihanaa!

Nyt vihdoin talvi alkaa tulemaan tänne meille eteläänkin, ja lähipäivinä onkin ollut ihan kunnon talvipäiviä – täydellisiä hetkiä paksun, taateleilla makeutetun (raaka)kaakaon nauttimiseen, eikö vain.

Vietämme joka perjantai perheperjantaita, ja pyrimme tekemään töitä vain neljänä päivänä viikossa. Noh, tämän onnistumisesta voi, rehellisyyden nimissä, olla montaa mieltä: päivät kyllä usein kahden yrittäjän perheessä venyvät, mutta perjantait ja viikonloput koitamme pääsääntöisesti viettää yhdessä jotain kivaa puuhastellen! Viime perjantaina saimme ajatuksen lähteä retkelle Nuuksioon, vaikka kello läheni jo kolmea. Vain hetki päätöksen jälkeen blenderi jo surisi, termarit oli kaivettu esille, ja kaivoimme lämpimiä ulkoiluvaatteita esille.

Kun pääsimme Nuuksioon, pimeys alkoi jo laskeutua. Lopulta retkeilimme täyspimeässä otsalamppujen valossa, haha, mutta kuuma kaakao maistui kyllä ihanalta nuotion äärellä pimeyden ympäröidessä meitä. Ehkä ensi kerralla kuitenkin retkeilemme niin että näemme hieman ympärillemmekin, mutta kaakao lähtee varmasti termarissa mukaan jatkossakin – niin helppoa ja herkullista! Raaka-aineet ovat “aina kaapissa” ja valmistuminen ei vie kuin hetken!

Jos sinulla on enemmän aikaa ja rupeat kaakaonkeittohommiin suunnitelmallisemmin, kannattaa cashewpähkinät liottaa runsaassa vedessä yön yli tai vaikka parinkin tunnin ajan sulavuuden parantamiseksi. Tämäkään ei ole pakollista (enkä sitä tällä kertaa itsekään ehtinyt tekemään) mutta etenkin herkkävatsaisille pähkinöiden ja siementen liotus voi olla tarpeen.

Mutta nyt päästän sinut kaakaon kimppuun – ihania, lumisia ja kaakaonmakuisia hetkiä ruudun sillekin puolelle!

Tuulia xx

CASHEWKAAKAO CASHEWKERMALLA

yksi iso tai kaksi pienempää kaakaota 

6 rkl cashewpähkinöitä
1 dl + n. 2 dl vettä
3-4 tuoretta taatelia kivet poistettuina
2-2,5 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus ceylonin kanelia
ripaus kardemummaa

päälle:
cashewkermaa
rouhittua raakasuklaata

1. Lisää blenderiin ensin pähkinät ja yksi desi vettä. Blendaa voimakkaimmalla teholla, jotta saat pehmeää cashewkermaa. Ota tästä muutama rkl toiseen astiaan koristelua varten, ja lisää n. 2 dl vettä lopun cashewkerman sekaan. Sekoita tasaista “maitoa”.

2. Lisää kaikki muut raaka-aineet mukaan, ja sekoita tasaista. Tarkista maku ja paksuus – jos tämä maidoton kaakao on liian paksua makuusi, lisää hieman vettä mukaan. Kaada kaakao kattilaan ja lämmitä miedolla lämmällä. Kaada laseihin, ja koristele cashewkermalla sekä rouhitulla raakasuklaalla. Nauti!

Ps. Saat kuohkeamman lopputuloksen kun vaahdotat kaakaota kattilassa hieman maidonvaahdottimella, mutta tämä ei ole pakollista. Voit myös skipata cashewkerman täysin, tällöin lisää kaikki raaka-aineet yhtä aikaa blenderiin ja sekoittele menemään!

1 2 3 4 23