Canada Goose outlet https://www.gasinc.nl Canada Goose jas canada goose outlet Canada Goose outlet

Posts Tagged ‘gluteeniton’

Siemenleivät punajuurilevitteellä

tuulia_mg_1206

Vietin viimeisen lomapäiväni aurinkoisissa merkeissä ystävieni viljelypalstalla – mikä ihana paikka! Mukaan kotiin lähti hyvän mielen lisäksi isoja punajuuria, jättimäisiä kesäkurpitsoja (en saanut molempia mahtumaan pyöränkoriini, vaan toisen oli matkustettava kotiin tarakalla), avomaankurkkuja, sipuleita ja salaattia. Tiedän siis mitä tulemme lähipäivinä syömään, mahtavaa. (Lisäksi toiveet – listalleni tuli yksi kohta lisää tämän palstavierailun kautta – kuinka hienoa olisikaan pyöräillä omalle palstalle hakemaan itse kasvattamaansa ruokaa!)

Olen jo pidempään halunnut kokeilla tehdä punajuurilevitettä leivälle, ja nyt reseptikokeiluun tarjoutui hyvä tilaisuus. Tein helppoja nokkosleipäsiä siemenistä ja mantelijauhosta, ja niiden ollessa uunissa aloitin levitteen valmistamisen.

Tässä ihanan värisessä levitteessä maistuu punajuuri, vuohenjuusto, aavistus hunajaa sekä basilikaa.

Gluteenittomiin leipiin tarvitset: 2 dl kurpitsansiemeniä, 2 dl seesaminsiemeniä, 2 dl mantelijauhoa, n. 1 dl kuivattua nokkosta, 2 tl psylliumia, ja n. 2 dl vettä.

Valmistus: Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen, ja tee kurpitsansiemenistä sekä kuivatuista nokkosista jauhoa blenderissä (tms.). Lisää nämä muihin kuiviin aineisiin, ja sekoita hyvin. Lisää vesi. Muotoile leivinpaperille taikinasta haluamasi muotoisia leipiä, ja laita uuniin, n. 15-20 minuutiksi, kunnes ovat saaneet sopivasti väriä.

Punajuurilevite: 1 iso tai 2 pienehköä punajuurta, 150g pehmeää vuohenjuustoa, 1 pieni sipuli, 15 kpl vihreitä oliiveja (kivettömiä), n.1 dl pinjansiemeniä, 1 ruukku basilkaa, 1 rkl hunajaa, 2 rkl öljyä, suolaa ja mustapippuria. Päälle: lisää tuorettta basilikaa, jos sitä on. Meillä rucolaa, koska basilikaa oli vain yksi ruukku.

Valmistus: Keitä punajuuria kokonaisina hetki (niin että pehmenevät hieman), kuori ja paloittele. Laita palaset blenderiin, ja hienonna. Lisää muut ainekset: pinjansiemenet, vuohenjuusto, silputtu sipuli, öljy ja hunaja. Anna pyöriä hetki (saatat joutua hieman kaapimaan seosta blenderin reunoilta), ja lisää mukaan oliivit, tuore basilika ja mausteet. Maista. Mikäli haluat voimakkaammin oliiville maistuvan levitteen, laita niitä reilusti enemmän mukaan.

Nämä leipäset sopivat täydellisesti iltapalaksi, ja jo niiden värikin kertoo että ne pursuvat ravintoaineita! Nämä leivät antavat sinulle A, E, C, K ja B-vitamiineja, ja monipuolisen mixin eri kivennäisaineita. Saat kuitua, seleeniä ja muita antioksidantteja, rautaa ja proteiinia. Nam.

Siemenleivät punajuurilevitteellä / Wellberries

Mustikkaraakakakku

Mustikkaraakakakku / Wellberries

Tänään juhlittiin isoäitini synttäreitä, raakakakun ja hyvän seuran merkeissä. Raakakakku valmistui yön yli pakkasessa, ja otin sen muutamaa tuntia ennen tarjouilua sulamaan. Tässä kakussa maistuu kermainen mustikka, vanilja ja kookos, ja uusi makuelämys otettiin ilolla vastaan juhlissa.

Raakakakun valmistus jäi aika myöhäiseen ajankohtaan, mutta on onneksi niin helppo valmistettava että sen voi hyvin tehdä nopeasti ennen nukkumaan menoa, etenkin jos on muistanut laittaa pähkinät likoamaan (vähintään 4 tunnin liotusta suositellaan) ja jos naapurit eivät häiriinny blenderin surinasta.

Tähän raikkaan vaniljaisen mustikkakakun pohjaan tarvitset:

1 dl pekaanipähkinöitä, 1 dl parapähkinöitä, 1 dl cashewpähkinöitä (liotettuina), 15 kpl kuivattuja luomuaprikooseja, 15 kpl kuivattuja luomutaateleita, 1/2 tl laadukasta suolaa.

Täyte: 4 dl mustikoita, 2 banaania, 2 dl cashewpähkinöitä (liotettuna), 3 rkl kookosöljyä, 2 rkl hunajaa, 1 rkl psyllium, 1/2 tl aitoa vaniljajauhetta.

Kookoskermavaahto: 1 prk Blue Dragon kookoskermaa, säilytettynä jääkaapissa (tällä tuotteella olen onnistunut parhaiten)

Pohjan valmistus: surauta pähkinät murskaksi blenderissä (tms), anna pyöriä hetki. Lisää joukkoon kuivatut hedelmät paloiteltuina, samoin suola. Surauttele suht tasaiseksi taikinaksi. Ota esiin irtopohjavuoka, ja laita pohjalle leivinpaperia. Levitä ja painele taikina vuokaan, ja kun olet valmis, siirrä vuoka pakkaseen täytteen valmistuksen ajaksi.

Täytteen valmistus: aloita täytteen valmistus pähkinöistä, ja tee niistä tasaista mursketta. Lisää blenderiin banaanit, kookosöljy, hunaja ja muut ainekset, viimeiseksi mustikat. Anna pyöriä kunnes seos on tasaista ja ihanan makuista. Ota vuoka pakkasesta, ja levitä seos taikinan päälle, ja vuoka takaisin pakkaseen. Helppoa, eikö!

Kookoskermavaahdon valmistus: seuraavana päivänä (tai kakun jähmetyttyä, ennen tarjoilua) ota kookoskermapurkki esiin, ja tunnustele purkista kummassa päässä jähmeä kookoskerma on, ja kummassa erottunut neste. Kaada erottunut neste pois tai ota talteen esim. smoothien pohjaksi. Kaavi jähmeä kerma pois purkista, mausta vaniljalla ja halutessasi makeuta, esim. hunajalla. Vatkaa kermaa hetki, kunnes koostumus on helposti levitettävää ja kermavaahtomaista. Levitä seos kakun päälle kuten kuvassa, tai pursota siitä kauniita kuvioita kakun päälle. Viimeistele kakku koristelemalla se marjoilla ja esimerkiksi siitepölyrakeilla.

Ja sitten, olet valmis!

 

Ihanaa kaalia grillissä

Mökillä on ihanaa, ja kivaa on myös se, että ruuan suunnitteluun ehtii käyttää perusarkea enemmän aikaa. Mitään kovin erikoista mökillä ei tarvitse tarjoilla, sillä kaikki maistuu hyvältä terassilla ja järven rannalla syötynä. Riittää, että raaka-aineet ovat tuoreita ja värikkäitä, lasissa on viiniä ja seura hyvää. Mökkipaikkakuntamme kaupoissa on rajoitettu määrä luomulihatarjontaa (lue: mitätön), joten päädyimme luomujauhelihaan, jonka ympärille rakensimme kesäiltaan ja vähän grillailuunkin sopivan aterian.

Tämän ihanan ja värikkään aterian valmistamiseen tarvitset mahdollisimman lehtevän savoijinkaalin, chiliä (maun mukaan), sipulia (2 pientä tai 1 isohko), valkosipulia (1-2 kynttä), 1-2 porkkanaa, aurinkokuivattuja tomaatteja (n. puoli purkkia), tuoretta timjamia (1/4 ruukkua), 400g luomujauhelihaa, 1 rkl lihafondia, suolaa ja pippuria (maun mukaan), munakoison sekä vuohenjuustoa (tässä korianterilla maustettua). Ohjeesta riittää 3-4 ruokailijalle.

Aloita aterian valmistus siivuttamalla munakoiso ohuiksi, grillattaviksi viipaleiksi. Levitä viipaleille suolaa ja jätä hetkeksi itkettymään. Paista pilkotut sipulit voissa (jota voi laittaa aika reilustikin pannulle), ja lisää jauheliha perään. Kypsennä, ja lisää mukaan ohueksi veistettyä porkkanaa, pilkotut chilit ja aurinkokuivatut tomaatit, mausta fondilla ja lisää hieman pippuria ja tarvittaessa suolaa. Silppua timjami pieneksi, ja heitä mukaan. Anna muhia hetki ja siirry munakoison pariin. Pyyhi viipaleet kuiviksi, ja lorauta päälle oliiviöljyä, ja hiero pintaan mausteita makusi mukaan. Siirrä munakoisot kuumaan grilliin.

Irrota kaalista varovasti lehtiä, niin että saat niistä ihanan vihreitä “alustoja” jauhelihalle. Kun jauhelihakastike on superhyvää, lusikoi sitä kaalin lehdelle, ja siirrä varovasti koko annos grilliin lämpenemään. Lisää annokseen kauniit raidallinen viipale munakoisoa, ja veistä vuohenjuustosta annoksen päälle juustoa.

Grillaa vielä hetki, kunnes kaalin lehtien uloimmat osat alkavat saada hieman väriä ja juusto on sulanut annoksen päälle.

Parhaimmillaan nämä ihanan värikkäät ja maukkaat annokset ovat suoraan grillistä tarjoiltuina, kylmän juoman kera. Maukasta iltaa!

 

Gluteeniton, luonnollisesti

Tervetuloa mukaan matkalle kohti terveellisempää huomista! Blogini perusta rakentuu gluteenittoman ruokavalion ja hyvinvoinnin ympärille, joten on luonnollista omistaa ensimmäinen kirjoitus sille. Erilaisia ruokavalioita on tullut kokeiltua, mutta raakaruuan, maidottoman tai ayrvedisen ruokavalion sijaan elämääni on jäänyt pysyväksi osaksi luontaisesti gluteenittomuus. Testailen osia eri ruokavalioista enkä ole niin kovin tarkka muista jutuista, mutta tämä on ainoa ruokavalio, joka pitää vaativan vatsani onnellisena.

Yleiset kysymykset “eikö sun ikinä tee mieli pullaa?” ja “miten sä pystyt?” ovat kohdallani täysin ymmärrettäviä, etenkin viimeiseksi mainittu. Ja aika paljon sitä kysytäänkin, liittyen ehkä muuten rennohkoon suhtautumiseeni rajoituksia kohtaan. Onhan totta että parin viinilasin jälkeen lupaus savuttomuudesta saattaa hetkeksi unohtua, samoin kuin tipaton ei ole ikinä kohdallani onnistunut (tai no, en ole jaksanut yrittää). Yhdessä tai kahdessa juomassa pysyminen tuottaa hankaluuksia, etenkin jos seura on hyvää ja aamu vasta monen tunnin päässä – pitäähän elämästä nauttia! Vapauttavaa sen sijaan on ollut tajuta, ettei elämästä nauttiminen liity viljojen syömiseen millään tavalla, päin vastoin.

Mutta miksi gluteeniton? Se, että vatsaongelmat väistyvät riittäisi yksinäänkin syyksi, mutta niiden lisäksi sitä puoltaa monet muutkin seikat. Gluteeni on antiravinne, joka yhdistetty mm. vuotavan suolen oireyhtymään, autoimmuunisairauksien puhkeamiseen (tähän tietenkin vaaditaan myös geneettinen alttius), iho-ongelmiin ja ruuansulatuskanavan eri sairauksiin. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta lyhyesti: uskon, että gluteeniviljat tekevät meille enemmän haittaa kuin vielä aavistammekaan. Välteltävien ruokien listaan voisi lisätä myös muita antiravinteita sisältäviä ruokia, kuten lektiiniä sisältävät palkokasvit, kvinoa ja chia-siemenet, mutta näiden välttelyyn suhtaudun rennommin.

Gluteenittomassa ruokavaliossa on sekin hauska juttu, että gluteenin poistuttua kehosta (etenkin sen addiktoivien ainesosien), ei croissant tai pasta-annos enää houkuta samalla tavalla. Siinä vaiheessa järjen äänen on helppo astua mukaan, kun keho ei enää huuda leipää vaan tyytyy johonkin vatsalle lempeämpään ruokaan – ja näin myös allekirjoittanut onnistuu syömään itsensä vähän onnellisemmaksi.

Mutta minä en olisi minä, jos tässäkin ruokavaliossa ei aluksi olisi sattunut retkahduksia. Esimerkkinä mainittakoon superhauska ilta, jatkot, japanilainen asunnon omistaja joka viiden aikaan aamulla loihti eteemme mielettömän nuudeliwokin ja ojensi haarukan käteeni. Need I say more?

Koska eilen oli taas liikaa hyvää seuraa ja ilta oli hauska aamuyöhön saakka, pelastaa tämän päivän pizza. Onnellisen vatsan pizza.

Onnellisen vatsan pizza: (pieni pellillinen)

Pohja: 3 kananmunaa, 2,5 dl mantelimaitoa, 1,25 dl kookosjauhoja, 2 tl psylliumia, n. 0,5 dl vuohenjuustogoudaa, raastettuna, 0,5 tl leivinjauhetta, 0,5 tl laadukasta suolaa

Täytteet: mielesi mukaan, tässä: vuohenjuustogouda, kesäkurpitsa, ilmakuivattu luomukinkku, chili, pisaratomaatti, kevätsipuli, mustapippuri, basilika.

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Voitele leivinpaperi kookosöljyllä. Vatkaa munat ja mantelimaito, siivilöi kookosjauhot toiseen kulhoon ja sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä kaikki aineet, ja levitä taikina tasaisesti leivinpaperille. Paista n. 20 minuuttia, ja varovasti käännä pizzapohja toiselle leivinpaperille. Lisää täytteet, ja paista 220 asteessa, kunnes pizzasi on vastustamaton.

1 53 54 55