Olen muutaman eri kerran törmännyt valmennuksissa aamiaisen ongelmallisuuteen – monet kun tuntuvat ajattelevan, että ilman leipää tai jogurttia ei voi oikein syödä mitään. Smoothie, sen monet toki tietävät, mutta sen tekeminen saattaa tuntua työläältä aamulla (huom., paino sanalla tuntua – kovin työläshän se ei ole), tai se kyllästyttää. Saattaa jopa olla tilanne, missä blenderiä ei vielä ole. Suosittelen lämpimästi blenderin hankkimista, mutta sillä välin, tai kun smoothielle kaipaa vaihtelua, on ravinteikas marja/hedelmäsalaatti kookosmaidolla hyvä ratkaisu.
Tähän hedelmä/marjasalaattiin voi lisätä samoja superfoodeja kuin smoothienkin sekaan, mikä sekin osaltaan tekee tästä aamiaisesta erinomaisen vaihtoehdon. Pilko siis mukaan lempihedelmiäsi, tai vielä helpompaa: kaada kulhoon lempimarjojasi tai niiden sekoitus. Lisää mukaan macaa, reishiä, marjajauheita, mitä mieleesi tuleekaan. Kaada sekaan kookosmaitoa, tähän kulhoon riitti n. 0,25dl. Lopulta koristele annos kuorituilla hampunsiemenillä, ne maistuvat kookosmaidon kanssa ihanilta.
Käytä kuorittuja hampunsiemeniä säästelemättä – mitä enemmän lisäät niitä, sitä enemmän lisäät annokseesi proteiinia (hampunsiemenet sisältävät kaikki kehollomme välttämättömät aminohapot, lisäksi 12 muuta aminohappoa), hyviä rasvahappoja (omega 3 ja 6 täydellisessä suhteessa keskenään), runsaasti mineraaleja, jne.! Kuorittuja hampunsiemeniä löydät luontaistuote – ja ekokaupoista, tai hyvinvointialan nettikaupoista.
Mikäli lisäksi kaipaisit “leivän korviketta” aamiaispöytään, voi yksi hyvä vaihtoehto olla myös siemenistä valmistetut leivät. Reseptejä gluteenittomiin leipiin löytyy netistä runsaasti, myös blogistani: esim. täältä. Mikäli olet ennakoinut ja ehtinyt valmistaa kookosjogurttia, sopii se yllä mainittuun aamupalaan erinomaisesti, kookosmaidon sijaan. Energisoivia aamiaishetkiä!
Tämän postauksen superfoodit (maca, hampunsiemenet) on saatu Cocovilta.