Posts Tagged ‘kerrosvanukas’

Ihana kerrosvanukas chiasta

Layered chia pudding with a little bit of everything

Täällä sitä ollaan laskeuduttu uuden asunnon keittiöön, ikuisuudelta tuntuneen (ja erinäisten yllätysten takia pahasti venähtäneen) pintaremontin jälkeen. Evakkoasuminen on nyt meidän perheen osalta ohi, ja vaikka istunkin täällä laatikoiden ja nyssäköiden keskellä, olen ikionnellinen uudessa osoitteessa! Niin paljon kuin Kalliota rakastankin, on kyllä kivaa, että ikkunasta näkyy hieman jotain vihreääkin (ja kivaa on toki sekin, että Kallioon on vieläkin aika lyhyt matka).

Purettuani heti ensimmäiseksi kaikki ihanat mausteeni, superfoodini ja Vitamixini, ja tein tämän ihanan chiavanukkaan kerroksilla. Samaan purkkiin oli saatava mahtumaan monia raaka-aineita, mitä himoitsin: chia-vanukasta sekä kookosmaidolla että kaurajogurtilla, inkivääriä, raakalakritsaa, vadelmaa, sitruunamelissaa, omenaa, avokadoa, kuorittuja hampunsiemeniä..

Saattaa kuulostaa aikamoiselta sekamelskalta, mutta voin kertoa, että kerrokset sopivat hyvin yhteen, ja täydensivät toisiaan: vadelman ja lakritsin makea yhdistelmä sai kaipaamaansa raikkautta ylimmästä, sitruunamelissalla ja omenalla maustetusta kerroksesta, ja alin kaurajogurttipohjainen kerros toi mukavaa balanssia näihin kahteen. Lisäsin alimpaan kerrokseen kurkuman lisäksi ihan vähän myös mustapippuria, jotta kurkuman tehoaineet imeytyisivät mahdollisimman tehokkaasti – sen verran tämän kevään haasteet ovat kuluttaneet, että kurkuman antioksidantit ovat enemmän kuin tarpeen!

Tästä on hyvä jatkaa rentouttavien asioiden pariin: mökkeilemään, samoilemaan metsässä, saunomaan, suppailemaan ja melomaan, ehkäpä ehdin jonkun kirjankin lukea! Ystäväni Ullan häätkin lähestyvät (jee ja jännää!), joten kovin pitkään en ehdi mökkeytyä tällä erää – palaan metsään sitten juhlien jälkeen! Kuulinpa muuten, että saaressamme on jo mustikatkin kypsiä, enpä melkein malta odottaa!

Ihanaa heinäkuuta, palataan pian taas herkkujen ääreen!
xx

Layered chia pudding with a little bit of everything

Kerrosvanukas chiasta “with a little bit of everything” 

kahdelle

kurkumakerros:
1 dl kaurajogurttia
2 rkl chiaa
n. 1/4 tl kuivattua inkivääriä
n. 1/2 tl kurkumaa
hieman mustapippuria
1 tl hunajaa (vegaani: vaahtera- tai kookossiirappi)

vadelma-lakritsikerros:
2 dl vadelmia (tuoreita tai sulaneita villivadelmia)
reilu 1 rkl chiaa
0,5 dl kookosmaitoa
1-2 tl raakalakritsaa
1 tuore taateli

vihreä kerros:
1/2 puntti sitruunamelissaa
1/2 dl kuorittuja hampunsiemeniä
1/2 avokado
1 dl kaurajogurttia
0,25 dl kookosmaitoa
1/2 vihreä omena

päälle: sitruunamelissaa, mehiläisen siitepölyä (vegaani; jätä pois)

1. Valmista ensimmäinen kerros: sekoita kaikki, ja jätä tekeytymään.

2. Sekoita vadelmakerroksen ainekset blenderissä (poista taatelista kivi), anna pyöriä hetken. Kaavi kulhoon odottamaan ja huuhtele blenderi.

3. Lisää kolmannen kerroksen ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi.

4. Lusikoi kerrokset varovaisesti päällekkäin ja koristele. Nauti ✨

Layered chia pudding with a little bit of everything

Keväiset chiavanukkaat kurkumalla

Wellberries / Keväinen chiavanukas kurkumalla

Kyllä – luitte oikein. Kurkumalla. Lempimausteeni leviää jo jälkkäreihinkin, ja hurmaa myös makeassa seurassa!

Tämän postauksen piti alunperin ilmestyä jo ennen pääsiäistä, niin keväisen näköinen (ja makuinen!) jälkkäri on kyseessä. Muut kiireet taklasivat repeptin jalkoihinsa, mutta parempi myöhään kuin vieläkin myöhempään, mietin, ja vihdoin nyt keskellä pääsiäistä ehdin ottaa ajan reseptin postaukseen. Sopii tämä jälkkäri erinomaisesti myös muihin kevään juhliin, tietty, ja pursuaa värien lisäksi vitamiineja, antioksidantteja, kuitua, hyviä rasvahappoja sekä täyttävää proteiinia.

Hauskaa väriä vanukkaaseen tuo ananaksen lisäksi kurkuma, mitä pyrinkin syömään jonkun aterian mukana joka päivä (tsekkaa lisää esim. täältä). Sekä kurkuma että ananas voivat lisäksi helpottaa ruuansulatusta ja vähentää vatsavaivoja, mikä tuo osaltaan helpotusta jos kevään juhlissa päätyisi syömään liikaa. Täydellinen jälkkäri siis, vai mitä sanotte?

Keväiset chiavanukkaat kurkumalla
(2 annosta)

0,5dl chia-siemeniä
2dl kookoskermaa
1tl aitoa vaniljajauhetta
2rkl kookossokeria
0,5-1tl kurkumaa
n. 6 cm pala tuoretta ananasta
1 passionhedelmä

Aloita blendaamalla chia-siemenet hienoksi blenderissä. Lisää kulhoon, ja kaada päälle kookoskerma. Sekoita hyvin, ja lisää mukaan vanilja, kookossokeri sekä kurkuma. Sekoita mukaan ensin 0,5 tl, ja myöhemmin lisää, mikäli haluat voimakkaamman kurkuman maun jälkkäriin. Anna tekeytyä n. 20 minuuttua, ja sekoita sen jälkeen hyvin. Tarkista maku, ja lisää kurkumaa, tai kookossokeria jos haluat jälkkäristä makeamman. Siirrä tarjoiluastioihin.

Leikkaa tuoreesta ananaksesta reilu pala, poista kuoret sekä kova keskusta. Blendaa ananasta hetki, jolloin siitä tulee kuohkeaa. Kaada kuohkea ananas vanukkaiden päälle, ja koristele passionhedelmällä. Ripottele lopuksi päälle vielä hieman aitoa vaniljaa, ja ta-daa, keväinen jälkkärisi on valmis!

Aurinkoista ja kurkumankeltaista pääsiäistä!

xxx

Wellberries / Keväinen chiavanukas kurkumalla

Wellberries / Keväinen chiavanukas kurkumalla

Postauksen chia-siemenet ja kookossokeri on saatu yhteistyössä Cocovin kanssa.