Posts Tagged ‘Piia Heinonen’

Meidän perheen parhaaksi

Meidan perheen parhaaksi

Jos joku olisi kaksi vuotta sitten tullut kertomaan, että kirjoitan yhteistyöprojektina kirjan yliherkän ja allergisen vauvan imetyksen mahdollistavasta ruokavaliosta, olisin pyöritellyt silmiäni hämmästyneenä – minä, imetyksestä?

Mutta niin vain elämä menee, tarjoaa mitä mielenkiintoisempia mahdollisuuksia ja yllättää kerta toisensa jälkeen. Voin siis ilokseni kertoa, että vain muutaman viikon päästä saan ensimmäisen kerran käsiini tämän uuden tulokkaan – joka tulee mahdollistamaan parhaan mahdollisen ravinnon myös vauvoille, joiden elimistö ja/tai suolisto on, syystä tai toisesta, herkistynyt ja reagoi voimakkaasti imettävän äidinkin syömään ravintoon.

Kirjan reseptit tulevat tarjoamaan helpotusta niin vauvojen vatsavaivoihin, refluksiin tai koliikkiinkin, ja auttamaan perheitä eliminoimaan äidin ruokavaliosta potentiaalisimmat allergeenit – ja näin takaamaan yhä useammalle vauvalle kaikista mahdollisista aluista parhaan: tarpeeksi pitkän imetyksen.

Hieman yli vuosi sitten vastasin tuntemattomaan numeroon ja kuulin ensimmäistä kertaa tulevan ystäväni, Piian, äänen. Hän kertoi haaveestaan saattaa maailmaan kirja, joka auttaisi allergiaperheitä voimaan paremmin ja jaksamaan, sekä kannustaisi jatkamaan yliherkän ja allergisen vauvan imettämistä, haasteista huolimatta.

Piia on joka solullaan elänyt allergiaperheen vauva-aikaa, ja tietää tarkalleen miltä tuntuu kuunnella pienen vauvan raastavaa kipuitkua, päivästä ja illasta toiseen. Hän kuitenkin päätti onnistua imetyksessä, löysi kirjan asiantuntijanäkökulmasta kommentoineen lastenlääkärin Tiina Tuomelan, ja sai ruokavaliohoidosta apua. Nyt hän halusi tarjota tämän avun saataville muillekin, kertoa kokemuksistaan ja tehdä kirjan, minkä olisi itse halunnut käsiinsä kun ruokavaliomuutos tuli heidän perheelleen ajankohtaiseksi. (Nykyään Piian lapset ovat kaikkiruokaisia mainioita pikkutyyppejä, pakko vielä mainita.)

Vieras ääni puhelimessa kysyy, haluaisinko osallistua kirjaprojektiin, ja vain pienen hetken asiaa mietittyäni vastaan olevani kiinnostunut – että haluanko auttaa vauvoja saamaan parhaan mahdollisen alun elämälleen? Haluanko taata, että myös kaikista herkimmätkin vauvat saisivat nauttia imetyksen kiistattomista terveyshyödyistä, jotka näkyvät pitkälle aikuiselämään saakka? No haluan!

Meidän perheen parhaaksi_Marko Oikarinen

Eikä siinä sitten kauaa mennytkään, kun kirjan runko oli selvillä, ja saimme sille kustantajan. On ollut mielenkiintoista sukeltaa syvälle imetyksen, sen terveyshyötyjen ja merkityksen maailmaan, etenkin nyt, kun itsekin imetän. Kirja on kokemuspohjainen kirja imetysdieetistä, joka kannustaa äitejä tarkastelemaan omaa ruokavaliotaan itkuisen, kivuliaan ja kärsivän vauvan kohdalla, korvikkeeseen siirtymisen tai “karaistamisen” sijasta. Myös esimerkiksi refluksi on usein allergiaperäistä, mitä ei tule välttämättä heti ajatelleeksi.

Kirja kannustaa imettämään, ja ohjeistaa tarkasti miten asian kanssa kannattaa edetä – kokemusperäisesti. Usein kuulee sanottavan, ettei vauva voi allergisoitua äidinmaidon kautta, tai vieläkin vanhemman väitteen: vauvan olevan allerginen äidinmaidolle. Ruoalla, mitä imettävä äiti syö, on merkitystä, eikä vauva ole itse maidolle allerginen, vaan jollekin, mitä imettävä äiti syö.

Meidän perheen parhaaksi on kokemuspohjainen ohjekirja imetyksen ja kivuttoman elämän turvaamiseksi kaikille vauvoille.

Alussa on tiukkaa faktaa imetyksestä, sekä pehmeää ymmärrystä haasteelliseen tilanteeseen, vertaistuenkin ja saman kokeneiden tarinoiden muodossa. Neuvoja kauppareissuille, sekä lähes sata reseptiä ilman kotimaisia viljoja (myös kauraa), maitotuotteita, kananmunia, soijaa, perunaa tai naudanlihaa. Pääruokia, keittoja, leipiä, smoothieita, “jogurtteja”, herkkuja, keksejä, jädejä ja kakkuja – you name it. Vuoden kaikki juhlahetketkin on huomioitu, mutta pääpaino on helpoissa, ravitsevissa ruuissa arjen keskelle, herkuttelua kuitenkaan unohtamatta.

Ihan pian lähetämme kirjan matkaan ja toivomme hartaasti, että kirja löytää tiensä kaikkien niiden perheiden pariin, ketkä siitä voisivat apua saada. Koska kenenkään, etenkään pienten vauvojen, ei tulisi joutua elämään kipua aiheuttavien allergioiden keskellä. Kirja ilmestyy juhannusviikolla.

Jaathan postauksen eteenpäin, jos uskot että sinunkin lähipiirissäsi voisi olla kirjasta hyötyviä perheitä – autetaan yhdessä heitä jaksamaan paremmin! ✨

Ja ollaanhan me myös facebookissa – tervetuloa sinne seuraamaan aiheeseen liittyviä juttuja sekä reseptejä!

xx

Untitled design (2)

Ps. Huomasithan jo TARJOUKSEN Atenan sivuilta?