Posts Tagged ‘uunipuuro’

Ihana mustikkapullapuuro uunissa

Blueberry bun porridge (gluten and dairy free) Blueberry bun porridge (gluten and dairy free)

Tällä puolella ruutua on vietetty mustikkapullan makuisia hetkiä, mutta uunipuuron muodossa. Kauran ja kookosmaidon lisäksi tämä uunissa herkulliseksi paistuva puuro kätkee sisäänsä mustikoita, kanelia, vaniljaa ja kardemummaa, mistä puuron nimikin juontaa juurensa. Puuro on ihanan lämmittävää syys – ja talviruokaa ja se rauhoittaa ihanasti – tämän takia suosittelen tätä paistettua uunipuuroa iltapalaksi, mutta maistuu se toki päivän muinakin hetkinä.

Puuro kätkee sisälleen myös kananmunaa, mikä tuo mukaan lisää ruokaisuutta ja proteiinia annokseen. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa perinteisestä puurosta poikkeava ainesosa uunipuurossa – en oikeastaan ikinä jätä käyttämättä mahdollisuutta lisätä kasvistensaantia arjessani edes hieman, eikä tämä annos tehnyt poikkeusta. Olen kirjoitellut aikaisemminkin rakkaudestani kotimaiseen palsternakkaan (ja yhä jaksan hämmästellä että suomalainen syö keskimäärin alle yhden palsternakan vuodessa!) joten tutkiessani jääkaappia löytyi puuron sekaan tietenkin myös muutama pieni palsternakka. Raastoin palsternakat hienoiksi ja sekoitin puuron sekaan ennen sen valmistamista uunissa, ja mielestäni tämä toi puuroon aavistuksen makua – juuri sopivasti kun puuron tiesi tätä sisältävän. Mustikkapullapuuro on kuitenkin helppo kohde piilottaa hieman juureksia myös esimerkiksi lasten (tai vaikka nirsojen aikuistenkin, hah) ruokavalioon, ilman että he tätä välttämättä edes huomaavat.

Blueberry bun porridge (gluten and dairy free)

Mustikkapullapuuro uunissa 
5 dl kaurahiutaleita (gluteenittomia)
2 tl ceylonin kanelia
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl vaniljauhetta
1 tl kurkumaa
0,5 tl suolaa
1 dl rusinoita
3 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
3 munaa
2 rkl vaahterasiirappia
2,5 dl mustikoita (tai muita marjoja)
n. 200 g palsternakkaa
neitsytkookosöljyä öljyämiseen

tarjoiluun: banaania, kookosmaitoa, kanelia

Aseta uuni lämpiämään kohti 175 astetta. Öljyä uunivuoka. Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja märät keskenään. Raasta palsternakat mahdollisimman hienoksi märkien sekaan ja lisää mukaan myös mustikat. Sekoita märät sekä kuivat yhteen, kaada uunivuokaan tasaisesti ja anna paistua n. 20-30 minuutin ajan, kunnes uunipuuron pinta on saanut selkeästi väriä ja hyytynyt.

Blueberry bun porridge (gluten and dairy free)

Puuro itsessään ei ole kovin makea – voit säätää tätä vaahterasiirapin määrää lisäämällä, tai syömällä puuron esimerkiksi banaanin kanssa. Puuroa tulee yksi uunivuoallinen, eli sitä riittää n. viidelle-kuudelle hengelle, tai pienemmälle porukalle muutamaksi päiväksikin. Toimii mielestäni muuten myös kylmänä, jolloin siitä on helppo leikata todella hyvin kasassa pysyviä palasia, ja syödä vaikka sormin!

Blueberry bun porridge (gluten and dairy free)

Mustikkapullan makuisia hetkiä,
xxx

Postauksen mausteet ja rusinat on saatu Urtekramilta, neitsytkookosöljy Cocovilta.